Examples of alien pathogens in Finnish potato production - their introduction, establishment and consequences

Abstract

Suurin osa perunaa vaurioittavista taudinaiheuttajista on tuotu Suomeen tartuntaa kantavassa siemenperunassa. Tässä artikkelissa kuvataan perunasyövän (Synchytrium endobioticum), perunantyvi- ja märkämädän (Pectobacterium spp. ja Dickeya spp.), perunan maltokaariviruksen (PMTV) ja sitä levittävän kuorirokon (Spongospora subterranea) leviämishistoria Suomeen ja Suomessa sekä näiden tautien vaikutuksia perunantuotannossa. Juuri nämä taudit on valittu artikkeliin, koska ne aiheuttavat merkittäviä kustannuksia perunasektorille ja niiden kulkeutumishistoria Suomeen on raportoitu melko tarkasti. Vastaava historiikki perunarutosta (Phytophthora infestans) tullaan julkaisemaan erillisenä artikkelina. Katsauksessa on tieteellisten artikkelien ohella hyödynnetty suomalaisia tutkimusraportteja, joita ei aiemmin ole julkaistu englanniksi. Perunasyöpä todettiin Suomessa virallisesti ensimmäisen kerran Kirkkonummelta 1924, mutta se on ilmeisimmin tuotu meille Englannista ostetussa siemenperunassa Pusulaan jo vuonna1893. Tauti levisi nopeasti lähinnä palstaviljelmillä 1920-luvulta aina 1960-luvulle, jolloin tautia oli löydetty noin 800 perunalohkolta. Karanteenitoimenpiteiden ja taudinkestävien lajikkeiden ansiosta 1970- ja 1980-luvuilla uusia perunasyöpätapauksia todettiin vain muutamia vuodessa. Viimeisen 20 vuoden aikana ei ole löytynyt yhtään uutta taudin tartuttamaa lohkoa ja jokseenkin kaikki vanhat tartuntalohkot on todettu vapaiksi taudista. Kaikki nykyisin Suomessa laajasti viljellyt perunalajikkeet ovat kestäviä meillä esiintyvää perunasyöpärotua vastaan. Vuoteen 2006 mennessä Manner-Euroopasta on kuitenkin löytynyt 37 erilaista perunasyöpärotua, joista 18 pidetään uhkaavina perunantuotannolle. Yhdelläkään kaupallisessa viljelyssä olevalla perunalajikkeella ei ole kestävyyttä näitä uusia rotuja vastaan. On suuri riski, että lisääntyvän kaupan mukana jotkut näistä roduista kulkeutuvat Suomeen ja leviävät nopeasti, kuten 1920-luvulla tapahtui. Tiukka perunan tuonnin valvonta on edelleen välttämätöntä, vaikka perunasyöpä tällä hetkellä on miltei tyystin hävitetty Suomesta. Perunantyvi- ja märkämätä on tunnettu Suomessa perunan tautina 1900-luvun alkuvuosista lähtien. 1960-luvun lopulle asti tautia ei pidetty taloudellisesti kovin merkittävänä, mutta tauti alkoi lisääntyä hälyttävästi vuoden 1967 jälkeen. Tauti saatiin kuitenkin melko hyvin hallintaan 1980- ja 1990-luvuilla siemenhuollon määrätietoisen kehitystyön ja taudin esiintymiselle asetettujen tiukkojen raja-arvojen ansiosta. Aina 2000-luvun puoliväliin tyvimätä aiheutti taloudellisia tappioita lähinnä siemenperunan viljelijöille, koska tiettyjen siemenperunaerien laatuluokka aleni tai niitä ei kelpuutettu lainkaan siemenperunaksi liiallisen tyvimätäpitoisuuden takia. Vuonna 2003 Suomesta löytyi uusia tyvi- ja märkämätää aiheuttavia, nykyisin Dickeya-sukuun kuuluvia bakteerilajeja, joita pidettiin tuolloin trooppisten seutujen perunantyvi- ja märkämätäbakteereina. 2000-luvun jälkipuoliskolla nämä bakteerit yleistyivät nopeasti perunapelloilla ja niitä löytyi myös yleisesti Etelä-Suomen jokivesistä. Osa uusista bakteerikannoista on vanhoja kantoja selvästi tuhovoimaisempia ja runsaana esiintyessään ne voivat johtaa yli 50% satotappioon. Lisäksi niillä on perunan lisäksi useita muitakin isäntäkasveja ja ne pystyvät ehkä säilymään maassa talven yli. Niinpä perunaviljelysten lähellä voi olla useita erilaisia tartuntalähteitä, kun vanha tyvimätä oli aina peräisin tartuntaa kantavasta siemenperunasta. Aivan lähivuosina perunapeltojen tyvi- ja märkämätää aiheuttavaa lajistoa ei ole kartoitettu, mutta MTT:n Ruukin perunalaboratorion tutkimista perunaeristä noin kolmasosa on ollut Dickeya-bakteerien tartuttamia. Lisäksi uudet bakteerit löytyvät useimmiten lohkoilta, joilla on todettu mittavia tyvimätätuhoja. Nyt olisi tärkeää löytää tehokkaita hallintakeinoja uusia tyvi- ja märkämätäbakteereita vastaan ja saattaa ne nopeasti käytännön viljelyyn. Perunan maltokaarivirus levisi Suomeen ilmeisimmin 1970-luvun lopulla tuontisiemenessä. Tautia levittävä kuorirokkosieni on tunnettu Suomessa ainakin 1900-luvun alusta lähtien, mutta sitä ei ole koskaan pidetty kovin merkittävänä perunan tautina. Maltokaarivirus levisi nopeasti 1980-luvulla etenkin tärkkelysperunan tuotannossa ja 1987 sitä löytyi yli 40 %:ssa tärkkelysperunapelloilta kerätyissä maanäytteissä. Tällä hetkellä tautia esiintyy yleisesti koko perunantuotantoalueella lukuun ottamatta siemenperunan High-Grade tuotantoaluetta. Taudin yleisyydestä huolimatta valtaosa perunapelloistamme on vielä puhtaita taudista ja olisi erittäin tärkeää pysäyttää taudin leviäminen uusille lohkoille. Tauti leviää uusille lohkoille helposti tartuntaa kantavassa siemenperunassa. Suomalaisten säännösten mukaan sertifioidussa siemenperunassa ei saa esiintyä lainkaan PMTV-oireita kantavia mukuloita. Oireet eivät kaikissa perunalajikkeissa tule näkyviin, vaikka erä olisi pahasti viruksen tartuttama. Nämä lähes oireettomat piilotartuntaa kantavat lajikkeet ovat suuri riski taudin leviämiselle ja siemenperunan tarkastuksiin pitäisi löytyä resursseja myös piilotartunnan testaamiseen. Tällä hetkellä aidosti PMTV:n kestäviä perunalajikkeita ei ole, mutta pitkällä aikavälillä niitä olisi mahdollista jalostaa.

Most pathogens on potato have been imported into Finland via contaminated seed more than hundred years ago. The history of migration and the consequences for potato production of potato wart, blackleg and soft rot, Potato mop-top virus (PMTV) and its vector powdery scab are reviewed as examples of economically important and biologically different potato pathogens. Potato wart spread alarmingly during 1920-1960. Plant quarantine acts and the use of resistant cultivars were successful in eradicating the disease. The pathogens causing blackleg and soft rot increased rapidly in 1960-1970. Development of seed certification schemes after the end of the 1970s decreased disease incidence and made the disease insignificant other than for seed potato production. Introduction of new strains of blackleg bacteria in 2003 caused the disease again to become a considerable threat to potato production. PMTV was imported into Finland in the 1970s where it spread rapidly, especially in starch potato production. Currently it is common in all potato production except that of seed potato. The disease cannot be eradicated but contamination of clean fields can be prevented. New diseases can spread to Finland in future but population changes of existing pathogens have recently caused more problems than species completely new to Finland.