Ulko- ja jaloittelutarhojen rakentaminen ja tarhoista aiheutuva ympäristökuormitus

Ruukissa tutkittiin ulkotarhasta tulevaa vesistökuormitusta. Hehtaarin kokoisessa metsätarhassa kasvatettiin 10 sonnia ympäri vuoden. Juvalla ja Yli-Iissä lehmien ulkoiluttamista varten rakennettiin jaloittelutarha. Juvan jaloittelutarhassa, josta osa oli asfalttipohjaista ja osa kuorikepohjaista tarha-aluetta, ulkoili 100 lehmää. Yli-Iin masuunikuonapohjaisessa tarhassa oli 40 lehmää. Hankkeessa tutkittiin tarhojen rakentamista, käyttökokemuksia ja vesistökuormitusta. Tarhoista tulevien kaasumaisten päästöjen suuruutta selvitettiin kirjallisuudesta. Ruukin metsätarha muuttui mullokseksi kahdessa vuodessa. Tarhan pintamaahan (0 5 cm) kertyi lannasta helppoliukoista fosforia. Sitä oli keskimäärin 14 mg/l (3,8 32 mg/l). Kuudenkymmenen senttimetrin maakerroksessa oli kahden tarhausvuoden jälkeen 110 kg/ha (30 210 kg/ha) epäorgaanista typpeä. Pintavalunnan mukana tarhasta poistui vuosittain 0,5 kg/ha liukoista fosforia, 1,0 kg/ha kokonaisfosforia ja 3,0 kg/ha kokonaistyppeä. Määrät vastaavat pellolta tulevaa kuormitusta. Juvan jaloittelutarhoissa kuorikkeen ja maapohjan läpi suotautuneissa vesissä oli vähemmän kokonaistyppeä (54/150 mg/l) ja -fosforia (4,5/49 mg/l) kuin asfalttitarhasta valuneissa vesissä. Myös lehmät viihtyivät pehmeässä kuoriketarhassa paremmin kuin asfalttitarhassa. Kiinteäpohjaista tarhaa kuitenkin tarvitaan pehmeän pohjan lisäksi sellaisiin paikkoihin, joissa kulutus on kovaa. Niitä tarvitaan myös silloin, kun pehmeäpohjainen tarha on liian märkä eläinten oleskeluun. Nautojen ulkotarhoista ja jaloittelualueilta voi päästä alapuolisiin vesiin ravinteiden lisäksi suhteellisen paljon suolistomikrobeja.