Merimetson ja kalatalouden välisten konfliktien lieventämiskeinot

Abstract

Merimetsokantojen kasvu ja sen vaikutukset ovat aiheuttaneet ristiriitoja Suomessa jo 20 vuoden ajan. Merimetsosta on tullut merkittävä haaste Suomessa rannikon kalastuselinkeinon elinvoimaisuudelle, koska ne vaurioittavat ja syövät saaliskaloja, ja karkottavat kaloja apajapaikoilta. Konfliktin osapuoliksi ovat kalasto- ja muiden vaikutusten sitomana hahmottuneet merimetson ja kalastajien lisäksi erityisesti kalankasvattajat, rannikon asukkaat, maanomistajat, luontojärjestöt, ympäristöhallinto ja tutkimusorganisaatiot. Tämä raportti keskittyy erityisesti mahdollisuuksiin lievittää kalatalouteen liittyvää merimetsokonfliktia. Raportti kokoaa yhteen tietoa käytössä ja kehitteillä olevista konfliktin lieventämis- ja hallintakeinoista ja arvioi niiden käyttökelpoisuutta. Keinot on luokiteltu teknologisiin ja muihin vahinkojen tai haittojen ennaltaehkäisykeinoihin, taloudellisiin keinoihin, sekä institutionaalisiin ja politiikkakeinoihin. Raportin tulokset perustuvat monipuoliseen aineistoon, joka on koottu ensisijaisesti erilaisten hankkeiden raporteista, dokumenteista ja tieteellisistä julkaisuista. Eri keinot merimetsokonfliktin lieventämiseksi kytkeytyvät toisiinsa ja ovat usein tehokkaampia sovellettaessa yhdessä. Osa keinoista on poikkeusluvanvaraisia, ja niiden toimivuus riippuu viime kädessä siitä, miten lupaprosessissa muotoiltavilla toimintaa sallivilla ja kieltävillä säännöillä onnistutaan yhteensovittamaan erilaisia tarpeita. Pesintää rajoittavia häirintäkeinoja ja niiden yhdistelmiä on yli 10 vuoden ajan sovellettu eri rannikkoalueilla. Munien käsittelyä on luvitettu harvoin, lintujen ampumista aiempaa yleisemmin. Jälkimmäistä on harjoitettu erityisesti pyydysten läheisyydessä, mutta tietyissä tilanteissa myös pesäkolonioissa. Kokemusten karttuessa poikkeuslupajärjestelmän käytännöt ja painotukset ovat muuttuneet ja hakemisprosessi kehittynyt viimeisten 10–15 vuoden kuluessa. Ampumisen sallivat säännökset poikkeavat Ahvenanmaan ja Manner-Suomen välillä. Keinojen käytännön toteutuksesta, kokemuksista ja vaikuttavuudesta on syytä kerätä tietoa nykyistä laajemmin. Kerättyä tietoa esimerkiksi erilaisten häirintälaitteiden käyttökelpoisuudesta voisi tällöin jakaa lupia myönnettäessä. Toimenpiteiden vaikuttavuutta koskevaa ymmärrystä ja oppimista voitaisiin muutenkin parantaa alueellisten kokeilujen, vertailujen ja monitieteisen tutkimuksen avulla. Oleellisinta on löytää eri osapuolten hyväksyttävissä olevat tavoitteet ja keinot ja myös poliittista tahtoa konfliktin hillitsemiseksi. Eteenpäin pääseminen neuvottelujen kautta edellyttää ammattimaista konfliktin sovittelutaitoa. Tuloksena syntyisivät alueelliset konkreettiset suunnitelmat ja tarvittavilta osin poikkeuslupajärjestelmään linkittyvät toimenpideohjelmat vastuutahoineen.