Sopimustuotannon rooli Suomen viljamarkkinoilla

Elintarvikkeiden laatuketjulle on eduksi, että kuluttajalle tarjottavan tuotteen tie maatilalta kaupan hyllylle tunnetaan. Tieto tuotteen ominaisuuksista ei riitä; on tiedettävä myös tuotantotapa. Laatuketjun varmistamiseksi maatalouden, jalostuksen ja kaupan tulisi solmia koko ketjun kattavia sopimuksia. Sopimustuotannon avulla halutunlaisen viljatuotteen vaatimukset voidaan ottaa huomioon jo maatilalla. Sopimuksia tarvitaan paitsi tuotteen laadun varmistamiseksi myös tavaran riittävyyden turvaamiseksi. Tiedot perustuvat Taneli Rytsän maatalouden taloudellisessa tutkimuslaitoksessa (MTTL) valmistuneeseen selvitykseen, jossa tarkastellaan viljan sopimustuotantoa ja viljan tarjontaketjun toimintaa pääasiassa viljan ostajien näkökulmasta. Kansallisen elintarvikehuollon kannalta on oleellista, että kotimaista raaka-ainetta on saatavilla. Kysynnän ja tarjonnan kohtaamista edistää, jos hinnasta, määrästä ja laadusta sovitaan jo silloin kun tuotantopäätöksiä tehdään. Esimerkiksi viljanviljelyä voidaan näin ohjata kuluttajien lopputuotteiden kysyntää vastaavaksi. Sopimuksilla myös riski voidaan jakaa eri osapuolien kesken, samoin kun niillä voidaan määrittää tuotantoon liittyvän päätösvallan jakautuminen viljelijän ja viljan ostajan välillä. Käytettävien sopimusten kattavuus ja sitovuus määräytyisi viljaraaka-aineelle asetettavien erityisvaatimusten perusteella. Sopimustuotannon keskeisiä haasteita ovat mm. tarjonnan hallinnan kehittäminen, kaikkien osapuolten saatavilla olevan informaation lisääminen sekä tehokkaiden kannustimien luominen sopimusosapuolten välille. Viljaa jalostavan teollisuuden ja viljaliikkeiden on mahdollista paremmin turvata haluamansa raaka-aineen saanti sopimustuotannon avulla. Samalla viljantuotanto integroituu tiiviisti osaksi elintarvikeketjuja. Suomessa markkinoille tulevan viljan määrä vaihtelee normaalivuotena 1,5-1,8 mrd. kilon välillä. Tästä 80 % on markkinointisopimusten piirissä. Käytössä oleva sopimustuotannon malli on sikäli löyhä, että viljelijä ja viljan ostaja sopivat etukäteen tuotettavasta viljalajista ja määrästä. Sen sijaan hinta määräytyy kulloisenkin markkinatilanteen mukaan. Mallasohran osalta toiminta on koordinoidumpaa, sillä viljeltävän lajikkeen lisäksi ennalta sovitaan myös hinnasta. EU:n maatalousuudistus Agenda 2000 alentaa viljan interventiohintaa 15 %. Viljan markkinahinnan alhaisuus yhdistettynä heikkoon satotasoon ja korkeaan kustannustasoon uhkaa viljantuotannon tulevaisuutta Suomessa. On koko elintarvikesektorin edun mukaista, että kotimaisen raaka-aineen saanti turvataan. Sopimustuotannon kehittäminen tarjoaa tähän hyvän välineen.