Formic acid treated whole crop barley and wheat silages in dairy cow diets: effects of crop maturity, proportion in the diet, and level and type of concentrate supplementation

Kolmessa lypsylehmien ruokintatutkimuksessa tutkittiin nurmisäilörehun osittaista korvaamista kokoviljasäilörehulla. Kokeissa käytettiin taikinatuleentuneena korjattua ohraa tai kevätvehnää, joiden kuiva-ainepitoisuus vaihteli välillä 300-450 g kg-1. Kaikki rehut säilöttiin laakasiiloon tai torniin ja säilönnässä käytettiin muurahaishappopohjaista säilöntäainetta (5 l t-1). Ruokintakokeissa tutkittiin säilörehujen lisäksi myös rehujen energia- ja valkuaistäydennystä. Kokeessa I nurmisäilörehua korvattiin ohrasäilörehulla eri ruokinnoissa 0, 200, 400 tai 600 g kg-1 kuiva-ainetta (KA). Säilörehun lisäksi lehmät saivat päivittäin 10 kg väkirehua, joka sisälsi rypsirouhetta 0 tai 2 kg. Kokeessa II ohra korjattiin kolmena kertana (O1, O2, O3) viikon välein. Jokaista ohrasäilörehua syötettiin seoksena nurmisäilörehun kanssa ja ohrasäilörehun osuus karkearehusta oli 400 g kg-1 KA. Lisäksi O2-kokoviljasäilörehua ja nurmisäilörehua syötettiin ainoana karkearehuna. Väkirehuina (11 kg/pv) verrattiin viljapohjaista kotiseosta ja kaupallista täysrehua, jonka tärkkelyspitoisuus oli pienempi kuin kotiseoksen. Kokeessa III puolestaan sekä ohra että kevätvehnä korjattiin kahden viikon välein. Kokoviljasäilörehu syötettiin nurmisäilörehun kanssa seoksena, jossa kokoviljasäilörehun osuus oli 400 g kg-1 KA. Ruokintoja täydennettiin kahdella eri väkirehumäärällä (vanhemmat lehmät 9 tai 14 kg/pv, ensikot 7,2 ja 11,2 kg/pv). Sekä nurmisälörehujen että kokoviljasäilörehujen käymislaatu oli hyvä. Vuosien väliset erot sääolosuhteissa sekä viljan kehitysaste vaikuttivat tähkän osuuteen kasvissa ja sen kautta sokerin, tärkkelyksen ja kuidun (NDF) pitoisuuksiin kokoviljasäilörehuissa. Kokoviljasäilörehun lisääminen ruokintaan huononsi rehuannoksen sulavuutta. Vaikutuksen voimakkuus riippui nurmirehun sulavuudesta ja kokoviljarehun osuudesta seoksessa. Kokovilja- ja nurmiseoksen syöttäminen ei kuitenkaan vähentänyt rehun syönnin kokonaismäärää. Tästä johtuen maitotuotos ei muuttunut tai tuotos jopa hieman lisääntyi kokeissa II ja III verrattuna nurmisäilörehuruokintaan. Sen sijaan kokeessa I maitotuotos väheni, kun kokoviljasäilörehun osuus karkearehusta oli 400 tai 600 g kg-1 KA. Tutkitut ohran kehitysasteet vaikuttivat hyvin vähän maitotuotokseen, mutta kevätvehnän korjuun siirto taikinatuleentumisvaiheen loppupuolelle lisäsi tuotosta. Väkirehuvaihtoehtojen välillä ei ollut juuri eroa nurmisäilörehun ja nurmi-kokoviljaseoksen täydentäjinä. Nurmisäilörehun ja kokoviljasäilörehun seoksen positiivinen vaikutus maitotuotokseen oli suurin kokeissa II ja III, joissa väkirehun raakavalkuaispitoisuus oli melko suuri (200 g kg-1 KA). Kokoviljasäilörehun pieni raakavalkuaispitoisuus mahdollistaa suhteellisen runsaan valkuaistäydennyksen ilman, että typen hyväksikäyttö heikkenee oleellisesti.