Kokojakaumaan perustuvat indikaattorit rannikkoalueen vaellussiikakantojen tilan seurantaan

Abstract

Vaellussiikakantojen tilan seuranta Suomen rannikkoalueella on ollut ongelmallista, koska käytössä ei ole ollut yksinkertaista ja koko rannikon kattavaa indikaattoria, joka kuvaa kalastuksen vaikutuksia kantojen rakenteeseen. Tässä raportissa arvioitiin kokojakaumaan perustuvien indikaattoreiden soveltuvuutta rannikkoalueen vaellussiikakantojen tilan seurantaan. Tarkastelu perustui jokisuiden emokalapyynneistä kerättyihin pitkäaikaisiin näyteaineistoihin sekä rannikkoalueen kaupallisen kalastuksen EU-tiedonkeruuohjelmassa vuosina 1998–2024 kerättyihin merialueen saalisnäytteisiin. Toimivaa siikakantojen seurantaan sopivaa indikaattoria tarvitaan esimerkiksi Suomen merenhoitosuunnitelmaan sisältyvissä tila-arvioissa sekä toimenpideohjelman tavoitteiden toteutumisen seurannassa. Tulosten perusteella jokisuiden emokalapyyntiaineistoihin perustuva naarassiikojen L90-pituus soveltuu hyvin vaellussiikakantojen kokorakenteen pitkän aikavälin muutosten ja kalastuspaineen vaikutusten seurantaan. L90-pituus antoi samansuuntaisen kuvan muutoksista kuin aiemmin käytetyt ikäperusteiset tarkastelut, mutta ilman ikämäärityksiin liittyviä epävarmuuksia. Merenhoidossa käytettävien hyvän tilan raja-arvojen osalta ensimmäisenä tavoitteena Kemijoen, Iijoen ja Oulujoen kohdalla tulisi olla L90-pituuksien kääntäminen nousuun, kohti 1990-luvun tasoa. Emokalapyynteihin perustuva näytteenotto tulisi vakiinnuttaa myös Kokemäenjoessa ja Kymijoessa. Seurannan riittävän tarkkuuden kannalta riittävä joki- ja vuosikohtainen näytemäärä olisi noin 100–120 siikanaarasta. Myös näytteenottoon liittyvien menetelmien yhdenmukaistamiseen ja hyvään dokumentointiin tulisi kiinnittää huomiota. EU-tiedonkeruuohjelmassa kerätyt näytteet eivät nykyisellä tavalla kerättynä tuota riittävän hyvää aineistoa vaellussiian kokojakaumiin perustuvien indikaattorien tarpeisiin. Käyttökelpoisuutta heikensivät aineiston alueellinen ja ajallinen epätasaisuus, pienet näytemäärät sekä se, että aineistoon päätyy myös merikutuista siikaa, erityisesti Merenkurkun alueella. Parhaimmillaan EU-tiedonkeruuaineisto voisi täydentää kokonaiskuvaa tuottamalla merialueelta sellaista vaellussiikaa koskevaa tietoa, jota jokisuiden emokalapyyntiaineistoista ei saada. Tämä koskee erityisesti TL50-pituudessa (sukukypsyyden saavuttamiskoko) tapahtuvien muutosten seurantaa sekä mahdollisuutta tarkastella L10-pituuden avulla pyydyssäätelyn käytännön vaikutuksia verkkosaaliisiin. EU-tiedonkeruuohjelman aineistojen käyttö näihin tarkoituksiin edellyttäisi, että näytteenottosuunnitelmat muokattaisiin tuottamaan tietoa paremmin juuri näihin tarkoituksiin.