Mehiläistarhauksen tila Pohjois-Suomessa 1998

Pohjoissuomalaisen mehiläistarhauksen kehittämistarvetta selvitettiin tarhaajille suunnatulla postikyselyllä. Vastauksia saatiin 244 tarhaajalta, jotka tarhasivat yhteensä 3071 mehiläisyhteiskuntaa vuosina 1996-1998. Mehiläiset talvehtivat hyvin ja keräsivät Pohjois-Suomessa hyvän sadon, keskimäärin 38 kg pesää kohden. Hoitajan osuus talveutuksessa oli tärkeä: pesän kosteus ja nälkäkuolemat olivat emohäiriöiden jälkeen yleisimmät talvitappioiden aiheuttajat. Pesien ilmanvaihtoa heikentävillä ratkaisuilla (umpinainen pohja, pesän suojuspaperit, pieni lentoaukko) oli yhteys lisääntyneeseen kuolleisuuteen. Talvitappiot kasvoivat, jos tarhaaja oli käyttänyt talviruoaksi laimeaa talviruokaa tai jos pesiin oli jätetty syksyllä runsaasti hunajaa. Myös pienellä pesämäärällä oli yhteys lisääntyneisiin talvitappioihin. Pesiä olikin tyypillisesti vain kolme tarhaajaa kohden. Eri mehiläisrotujen tai kalustotyyppien välillä ei todettu hunajasadossa selviä eroja. Yksi- ja kaksiosastoisina talveutettujen pesien välillä ei ollut eroja sato- tai talvehtimistuloksissa. Jaokepesissä ja tuotantokunnissa talvehtiminen onnistui yhtä hyvin, mutta toisaalta tuotantokunnista laskettuna keskisato suureni sen mukaan, mitä enemmän tarhaaja oli tehnyt kesällä jaokkeita. Kiihotusruokinnan tai talviruokakakkujen avaamisen ei havaittu lisäävän satoa. Kyselyn yhteydessä tutkittiin alueelta kerättyjä mehiläisnäytteitä, joista ei löytynyt sisuspunkkia, mutta useiden kuntien alueelta löydettiin uusia varroaesiintymiä. Nosematasot olivat yleensä pieniä, 72 %:ssa näytteitä nosemaa ei todettu, mutta 15 % näytteistä nosemataso ylitti 5 milj. kpl/mehiläinen. Arvion mukaan Pohjois-Suomessa hunajantuotannon määrä olisi mahdollista jopa kymmenkertaistaa. Alueelta keräämättä jääneen hunajasadon arvo oli kyselyvuonna yli 50 miljoonaa markkaa.