Luke
 

Mansikan meristeemien kryosäilytys pisaravitrifikaatiomenetelmällä

mtts166.pdf
356.56 KB

URI

Tiivistelmä

Tutkimuksen tavoitteena oli kehittää Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen Kasvintuotannon tutkimuksen Laukaan tutkimusaseman käyttöön puutarhamansikan (Fragaria x ananassa) eri lajikkeille sopiva kryosäilytysmenetelmä käyttäen pisaravitrifikaatiota. Menetelmän kehittäminen oli osa MTT:n hanketta Kylmäsäilytystekniikan soveltaminen kasvullisesti lisättävien kasvien geenivarojen pitkäaikaissäilytyksessä ja Suomen maa- ja metsätalouden kansallista geenivaraohjelmaa. Tutkimus suoritettiin MTT:n Laukaan toimipaikassa. Tutkimukseen liittyviin kokeisiin käytettiin mansikan mikroviljelmistä poimittuja silmuja. Kaikkiaan 149 erilaisella koe-erällä pyrittiin selvittämään viiden eri mansikkalajikkeen osalta optimaaliset muuttujat pisaravitrifikaatiomenetelmässä. Muuttujista tärkeimmät olivat vitrifikaatioliuosten käsittelyajat sekä regeneraatioalustat. Pisaravitrifikatiomenetelmän periaatteen ovat kehittäneet Shäfer-Menuhr, Müller ja Mix-Wagner (1996), mutta sitä ei ollut aikaisemmin kokeiltu mansikalle. Tutkimuksella todistettiin mansikan kryosäilytyksen olevan mahdollista pisaravitrifikaatiomenetelmällä. Sillä saavutettiin myös käyttöön soveltuva menetelmä Polka-lajikkeelle. Myös muiden lajikkeiden osalta tutkimuksella saavutettiin sopivien menetelmien perusteet, mutta lopullisia toimintaohjeita varten ne tarvitsevat vielä tarkennusta.

ISBN

978-952-487-205-8

OKM-julkaisutyyppi

D4 Julkaistu kehittämis- tai tutkimusraportti taikka -selvitys

Julkaisusarja

MTT:n selvityksiä

Volyymi

Numero

166

Sivut

51 s

ISSN

1458-509X

DOI