Phosphorus in Finnish soils in the 1900s with particular reference to the acid ammonium acetate soil test

Maaperän ja lannoitteiden fosforin (P)perusteelliset tutkimukset alkoivat Suomessa 1900-luvun alussa. Fosforin kokonaismäärä oli kivennäismaiden kyntökerroksessa lähes kaksi tonnia hehtaaria kohti jo 1930-luvulla ennen lannoitteiden runsasta käyttöä. Samassa tilavuudessa kevyttä turvetta oli fosforia paljon vähemmän, ja siitä noin neljä viidennestä oli pysyvinä orgaanisina yhdisteinä. Orgaanisen fraktion osuus fosforin kokonäismäärästä oli n. 30 prosenttia myös kivennäismaissa. Epäorgaanisen fosforin pääfraktioita olivat vaikealiukoinen primaarinen apatiitti sekä sekundaariset raudan ja alumiinin oksihydroksidikompleksit, joista jälkimmäiset lisääntyivät fosforilannoituksella eniten. Lannoituskokeet osoittivat, että maaperämme luontaiset fosforivarat ovat vaikeasti kasvien saatavilla, ja lannoituksen hyväksikäyttö jäi huonoksi maahan lisätyn fosforin lujan pidättymisen takia. Ennen 1950-luvun loppua julkaistuissa tutkimuksissa kaikki yksinkertaiset maan fosforitestit osoittautuivat melko epäluotettaviksi fosforin saannin osoittajiksi, mutta myöhempien tutkimusten valossa tuloksia heikensivät tutkimusaineistoista johtuneet virheet. Maanäytteiden pitkä säilyttäminen ennen analysointia näytti aiheuttaneen liian suuria helppoliukoisen P:n pitoisuuksia erityisesti eloperäisillä mailla. Useat tutkituista pelloista olivat vahvasti happamia ja siksi vähemmän viljavia kuin maan P-analyysi osoitti. Suomalaista hapan ammoniumasetaattimenetelmää, joka kehitettiin 1950-luvun alussa, on sen jälkeen käytetty maassamme ainoana viljavuustutkimuksen rutiinimenetelmänä, ja fosforin lisäksi samasta maauuttesta määritetään muutkin makroravinteet paitsi typpi. Fosforilannoitustarpeen ennustamiseen käytettyjen menetelmien vertailuissa vain fosforia varten tehtävä vesiuutto ja eräät työläämmät desorptio- ja diffuusiotestit ovat olleet tarkempia, mutta Suomen oloissa asetaattimenetelmä on ollut yhtä hyvä tai parempi kuin mikään muu yksinkertainen kemiallinen menetelmä.