Composition of weed flora in spring cereals in Finland - a fourth survey

Kevätviljapeltojen rikkakasvillisuutta kartoitettiin Etelä- ja Keski-Suomessa 16 alueella Nivala-Vieremä-Kitee -akselin eteläpuolella vuosina 2007-2009. Tutkimuksessa oli mukana yhteensä 595 peltoa 283 maatilalta. Pelloista 523 oli tavanomaisesti viljeltyjä ja 72 luonnonmukaisesti viljeltyjä. Rikkakasvien tiheys laskettiin kymmeneltä ja kuivapaino määritettiin neljältä 0,1 m2 (40 x 25 cm) havaintoruudulta. Aineisto kerättiin heinäkuun puolivälin ja elokuun alkupuolen välisenä aikana. Rikkakasvillisuuden pitkäaikaiseen seurantaan liittyvät vastaavat kartoitukset on tehty 1960- ja 1980-luvun alussa sekä viimeksi 1997-1999. Valtaosa tutkituista pelloista oli samoja kuin 90-luvun kartoituksessa. Kevätviljapelloilta löydettiin yhteensä 148 rikkakasvilajia, joista 128 oli leveälehtisiä ja 20 heinämäisiä rikkakasveja. Tavanomaisesti viljeltyjen torjunta-aineilla ruiskutettujen peltojen yleisimmät rikkakasvit olivat pelto-orvokki (83 % tutkituista pelloista), pihatähtimö (65 %), pillikkeet (59 %), peltomatara (59 %), linnunkaali (57 %) ja kiertotatar (53 %) sekä heinämäisistä lajeista juolavehnä (50 %) ja kylänurmikka (33 %). Luonnonmukaisesti viljeltyjen peltojen yleisimmät lajit olivat puolestaan jauhosavikka (96 %), pihatähtimö (94 %), pelto-orvokki (94 %), juolavehnä (89 %), peltohatikka (89 %) ja pillikkeet (88 %). Luonnonmukaisesti viljellyillä pelloilla kasvoi keskimäärin 21 rikkakasvilajia ja tavanomaisesti viljellyillä ruiskutetuilla pelloilla 12 lajia. Ruiskutetuilla tavanomaisen viljelyn pelloilla kasvoi rikkakasveja keskimäärin 160 kpl/m2 (mediaani: 112) ja luonnonmukaisesti viljellyillä pelloilla 519 kpl/m2 (mediaani: 468). Rikkakasvien tuottama biomassa oli vastaavasti 167 kg/ha (mediaani: 82) ja 775 kg/ha (mediaani: 563). Rikkakasvien osuus kevätviljapeltojen kasvimassasta (vilja + rikkakasvit) oli ruiskutetuilla tavanomaisen viljelyn pelloilla keskimäärin 3 % ja luomupelloilla 21 %. Juolavehnän osuus rikkakasvien tuottamasta kokonaismassasta oli kummassakin viljelymuodossa suurin, tavanomaisen viljelyn pelloilla 28 % ja luomupelloilla 31 %. Rikkakasvilajiston kartoituksen yhteydessä otettiin myös peltomaan pinnasta (0-5 cm) maanäyte rikkasiemenpankin määrittämistä varten. Maanäytteistä seulottiin ja tunnistettiin yhteensä 27 rikkakasvilajia. Viiden sentin maakerros sisälsi keskimäärin 1684 siementä neliömetrillä; runsaimpana lajina oli jauhosavikka. Rikkakasvien kasvutiheys ja kasvimassa olivat tavanomaisesti viljellyillä pelloilla suunnilleen samalla tasolla kuin 1990-luvun lopussa, jolloin edellinen kartoitus tehtiin. Yleisimmät rikkakasvit ovat tavanomaisessa viljelyssä pääosin samoja lajeja kuin 1990-luvulla, mutta esim. peltomatara ja peltoemäkki ovat yleistyneet selvästi. Juolavehnä on edelleen tavanomaisen viljelyn haitallisin ja eniten biomassaa tuottava laji, joskin sen osuus rikkakasvien kokonaismassasta on pudonnut alle 30 %:iin oltuaan noin 50 % kymmenen vuotta sitten. Glyfosaatin käyttö on kymmenen vuoden kuluessa yli kaksinkertaistunut, mikä selittänee havaittua juolavehnätilannetta. Leveälehtisten rikkakasvien torjuntaan hyväksyttyjen valmisteiden valikoimaan on viime vuosina saatu uusia vaihtoehtoja, joilla pärjätään nykyisen rikkakasvilajiston kanssa, mukaan lukien esimerkiksi peltomatara. Nykyinen keskimääräinen torjuntatulos takaa kevätviljojen riittävän ja laadukkaan sadontuoton. Luonnonmukaisesti viljellyillä pelloilla yleisimpiä rikkakasvilajeja esiintyi lähes joka pellolla. Kymmenen vuoden aikana merkittävimmin yleistyneitä lajeja olivat peltoemäkki (+17 %), ukontatar (+ 15 %) ja peltolemmikki (+12 %). Rikkakasvien kasvutiheys ja kasvimassa oli huomattavan korkea ja haittaa merkittävästi sadontuottoa. Keskimääräinen rikkakasvimassa oli noin 100 kg/ha suurempi kuin kymmenen vuotta sitten, ja juolavehnän osuus on lisääntynyt. Jauhosavikka, peltohatikka, peltovalvatti ja pillikkeet olivat seuraavaksi tärkeimpiä biomassan tuottajia. Yhdelläkään pellolla ei torjuttu rikkakasveja mekaanisesti kasvavasta viljasta, mikä voisi olla osittainen ratkaisu rikkakasvien nykyistä parempaan hallintaan.