Maaseudun toimialojen työvoiman saatavuus ja tulevaisuuden tarpeet vuoteen 2040

Abstract

Tavoitteena on selvittää, millainen on maaseudun työvoimatilanne nykyisin, kuinka paljon työvoimaa tarvitaan, onko sitä saatavilla, millaisia koulutusväyliä maaseudulla on tarjolla ja vastaako työvoiman osaaminen tarpeita. Tarkastelu ulottuu vuoteen 2040. Kokonaiskuva ja tulkinta perustuvat laajaan tilastotiedon hyödyntämiseen, aihetta koskevaan tuoreeseen tutkimukseen ja kirjallisuuteen, sekä alue-, työllisyys-, elinkeino- ja maaseutupolitiikkaa tukeviin politiikkadokumentteihin valtakunnallisella ja aluetasolla. Lopussa esitetään kootun aineiston pohjalta tiivistetyt johtopäätökset sekä politiikkasuosituksia. Eri aluetyypeillä on erilaiset työvoimaprofiilit, joihin politiikan pitäisi pystyä vastaamaan. Maaseudun työllisyyden erityispiirteitä ovat pienten ja keskisuurten yritysten, paikallisten perheyritysten ja itsensä työllistäjien luomat työllisyysvaikutukset. Palkkatyötä on vähemmän tarjolla, ja toimipaikat ovat pienempiä kuin kaupungeissa. Palkkatyön vähäisyydestä, pienten yritysten suhteellisen suuresta määrästä ja yrittäjien ikääntymisestä johtuen maaseudun työvoimapula ilmenee myös yrittäjäpulana. Tilanne työllisyydessä vaihtelee talouden suhdanteen mukaan, mutta maaseututyypeistä kaupungin läheisellä maaseudulla työllisyysaste on pääsääntöisesti keskimääräistä parempi, kun taas harvaan asutulla maaseudulla keskimääräistä heikompi. Eniten työllistäviä toimialoja maaseudulla ovat terveys- ja sosiaalipalvelut, teollisuus, maa-, metsä- ja kalatalous, tukku- ja vähittäiskauppa, koulutus sekä rakentaminen. Pula osaavasta työvoimasta yhdistää käytännöllisesti katsoen kaikkia alueita ja toimialoja. On huomattava, että teollisuustyöpaikkoja on enemmän maaseudulla kuin kaupungeissa, ja monet vientialojen tuotantoketjut nojaavat maaseudulla tehtyyn alihankintaan. Luonnonvara-alalla uusia mahdollisuuksia maaseudun työllisyyteen luovat EU:n ja kansalliset omavaraisuuden haasteet sekä vihreä siirtymä, kun fossiilitaloudesta siirrytään bio- ja kiertotalouteen sekä uusiutuvaan energiaan. Myös paikkariippumaton tietotalous ja etätyö luovat mahdollisuuksia. Ulkomainen työvoima ja kausityövoima ovat yleistyneet. Alueellisesti matkailu ja kaivostoiminta ovat kasvavia toimialoja. Työvoimapula-aloja ovat etenkin sosiaali- ja terveysala, mutta myös opetus, metalli- ja konepajateollisuus sekä prosessiteollisuus. Maaseudun digi-infra kaipaa investointeja. Toisen asteen oppilaitoksia on vähennetty viime vuosina. Se on ongelma maaseudun nuorille ja mahdollisille ammatinvaihtajille, mutta myös yrityksille: yhteyttä tuleviin osaajiin ei enää synny harjoittelun tai työssäoppimisen kautta. Etäopetus, oppisopimuskoulutus ja yhteistyö oppilaitosten välillä ovat keinoja kompensoida tilannetta. Tulevaisuuden osaamistarpeet liittyvät kestävyyteen ja huoltovarmuuteen, digitaalisiin taitoihin sekä liiketoiminnan ja riskienhallinnan osaamiseen. Automatisaatio, työurien pidentäminen ja työperäinen maahanmuutto ovat mahdollisia keinoja, joilla voidaan ratkoa maaseudun työvoimatarpeeseen liittyviä haasteita. Politiikkasuositukset painottuvat yrittäjyyden, yritysten laajentamisen ja omistajanvaihdosten tukemiseen sekä toimiviin tietoliikenneyhteyksiin. Tärkeitä maaseudun aloja ovat metalli-, metsä- ja koneenrakennusala. Osaamisen ylläpitäminen ja parantaminen sekä maahanmuuttajataustaisten työllisten työolot ja -hyvinvointi kaipaavat erityistä huomiota, maaseutuun räätälöityjä toimia ja nykytilanteen kohentamista. Vihreä siirtymä edellyttää, että tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta kattaa myös maaseudulla tehtävän työn ja tuotannon, sillä suuri osa kansallisesti merkittävien arvoketjujen alihankinnasta tapahtuu maaseudulla.