Sensitivity of soil phosphorus tests in predicting the potential risk of phosphorus loss from pasture soil

Maan fysikaalisten ja kemiallisten olosuhteiden muutokset sekä muutokset maan fosforitilassa voivat edistää fosforin (P) huuhtoutumista maasta ja sitä kautta myös vesistöjen rehevöitymistä. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää sonta- ja virtsalisäysten vaikutusta laidunmaan fosforitilaan sekä verrata kahden uuttotestin, vesiuuton ja happaman ammoniumasetaattiuuton, herkkyyttä muutosten seurannassa. Aineisto kerättiin MTT:n Maaningan tutkimusasemalla sijainneesta kenttäkokeesta. Sontaa ja virtsaa levitettiin koeruuduille keskimääräistä kertaeritystä vastaavat määrät ja koeruuduista (virtsa, sonta ja kontrolli) otettiin 0 2 cm ja 2 10 cm syvyyksiltä maanäytteet tietyin aikavälein. Maanäytteistä määritettiin pHH2O, vesiliukoinen kokonaisfosfori (TPw) ja epäorgaaninen fosfori (MRPw) sekä viljavuusanalyysin fosfori (PAc), jota Suomessa käytetään fosforilannoitustarpeen ennustamiseen. Eri käsittelyjen vaikutukset olivat pääasiassa havaittavissa vain maan pintakerroksessa (0 2 cm). Virtsa nosti maan pH:ta välittömästi lisäyksen jälkeen ja MRPw:n pitoisuudet seurailivat kiinteästi pH:n muutoksia maassa. Vastaavaa nousua ei juurikaan ollut havaittavissa PAc:n pitoisuudessa. Tämä johtuu viljavuusuuttoliuoksen (hapan ammoniumasetaatti) alhaisesta pH:sta (4,65), joka edistää fosforin pidättymistä maahan. Molemmat testit reagoivat samalla tavoin sontalisäyksen aiheuttamaan maan kokonaisfosforipitoisuuden kasvuun. Tulosten mukaan vesiuutto on viljavuusanalyysin uuttoa herkempi menetelmä tarkasteltaessa lyhyen ajan muutoksia maan helppoliukoisen fosforin pitoisuuksissa. Laidunmailla virtsan aiheuttama pH:n nousu lisää liukoisen fosforin määrää, mikä yhdessä sontalisäysten aiheuttaman pintamaan fosforipitoisuuden nousun kanssa kasvattaa fosforin huuhtoutumisriskiä.