Finnish trends in phosphorus balances and soil test phosphorus

Abstract

Pellon fosforitaseen suuri ylijäämä kasvattaa maan helppoliukoisen fosforin pitoisuutta, mikä puolestaan lisää pellolta poistuvien valumavesien fosforipitoisuutta. Maan fosforipitoisuus on siten yksi tärkeimmistä tekijöistä, jotka vaikuttavat maataloudesta peräisin olevaan vesistöjä rehevöittävään fosforikuormitukseen. Ensimmäisen ympäristöohjelmakauden (1995 1999) arviointiraportissa oletettiin uudistettujen lannoitussuositusten laskevan suomalaisten peltojen helppoliukoisen fosforin pitoisuutta ja esitettiin huoli fosforilannoituksen riittämättömyydestä sadon määrän ja laadun tason ylläpitämiseen. Keskimääräinen maatalousmaahan lisättävä fosforimäärä on kuitenkin vielä tänä päivänä 8 kg ha 1 suurempi kuin pelloilta sadon mukana korjattavan fosforin määrä. Vaikka maan helppoliukoisen fosforin pitoisuuden yleinen kasvu näyttäisi taittuneen vuoden 1995 jälkeen, maan fosforipitoisuudet pysyvät valtaosalla peltoalastamme vielä pitkän aikaa niin korkeina, ettei vuotuisella fosforilannoituksella yleensä saada mitattavaa sadonlisää. Tulevaisuudessa tavoitteena tulisi edelleenkin olla suhteellisesti eniten kuormittavien, fosforipitoisuudeltaan korkeiden lohkojen fosforipitoisuuksien alentaminen. Tämän lisäksi alhaisemmissa fosforiluokissa olevien peltojen lannoitus voidaan tehdä sadon fosforinottoa vastaavalla fosforimäärällä. Korkeita fosforipitoisuuksia näyttäisi olevan runsaimmin erikoiskasvien viljelyyn sekä sian- ja siipikarjantuotantoon keskittyneillä tiloilla. Fosforitaseiden ylijäämät ovat maitotiloillakin vielä korkeita, ja niitä tulisi alentaa ruokinnan suunnittelun keinoin ja vähentämällä väkilannoitefosforin käyttöä. Viljatiloilla peltojen fosforipitoisuudet ovat yleensä kohtuullisen alhaisia. Karjanlannan fosfori tulisi levittää erityisesti kasvinviljelytilojen fosforiköyhimmille peltolohkoille viljelykasvien tarpeen mukaisesti. Eri tuotantomuotojen alueellinen eriytyminen kuitenkin rajoittaa karjanlannan käytön tehostamista. Jos eläinten rehuseosten fosforipitoisuudet eivät laske nykyisestä, eikä lannan sisältämää fosforia levitetä olennaisesti nykyistä laajemmalle alueelle, peltomaiden fosforipitoisuudet ja maataloudesta peräisin oleva fosforikuormitus eivät todennäköisesti vähene karjatalouden keskittymäalueilla.

Soil test phosphorus (P) concentration has a major influence on the dissolved P concentration in runoff from agricultural soils. Thus, trends in soil test P partly determine the development of pollution potential of agricultural activities. We reviewed the changes of soil test P and P balances in Finnish agriculture, and assessed the current setting of P loss potential after two Agri-Environmental Programs. Phosphorus balance of the Finnish agriculture has decreased from +35 kg ha 1 of the 1980 s to about +8 kg P ha 1 today. As a consequence, the 50-yr upward trend in soil test P concentrations has probably levelled out in the late 1990 s, as suggested by sampling of about 1600 fields and by a modelling exercise. For the majority of our agricultural soils, soil test P concentrations are currently at a level at which annual P fertilization is unlikely to give measurable yield responses. Soils that benefit from annual P applications are more often found in farms specialized in cereal production, whereas farms specialized in non-cereal plant production and animal production have higher soil test P concentrations. An imbalance in P cycling between plant (feed) and animal production is obvious, and regional imbalances are a result of concentration of animal farms in some parts of the country. A major concern in future will be the fate of manure P in those regions where animal production intensity is further increasing.