Kasvilajiston monimuotoisuus ja maan fosforipitoisuus eri tavoin hoidetuilla suojavyöhykkeillä

Tutkimuksessa haluttiin selvittää suojavyöhykkeiden hoidon vaikutusta kasvilajiston monimuotoisuuteen ja maan fosforipitoisuuteen. Lisäksi selvitettiin maan fosforipitoisuuden ja kasvilajien määrän välistä riippuvuutta sekä fosforin kerrostuneisuutta maassa. Tutkimuksessa oli mukana kaikkiaan 18 suojavyöhykettä Jokioisilta ja Ypäjältä. Niiden ikä vaihteli 2 22 vuoden välillä. Suojavyöhykkeitä oli hoidettu joko niittämällä tai laiduntamalla. Kasvustot oli yleensä perustettu kylvämällä vyöhykkeelle nurmisiemenseosta. Suojavyöhykkeet ryhmiteltiin kolmeen ryhmään hoidon mukaan. Lajeja löytyi keskimäärin eniten kohteista, joita oli hoidettu useita vuosia laiduntamalla. Ryhmien väliset erot eivät olleet tilastollisesti merkitseviä. Lajimäärän ja maan fosforipitoisuuden välillä ei havaittu yhteyttä. Tämä johtunee siitä, että kaikki kohteista mitatut fosforipitoisuudet olivat melko korkeita. Sen vuoksi alhaisen fosforipitoisuuden ja korkean lajimäärän välistä suhdetta ei voitu osoittaa tässä tutkimuksessa. Fosfori oli selvimmin kerrostunutta laidunnetuissa kohteissa. Myös pintamaan fosforipitoisuus oli näissä kohteissa korkeampi. Laitumille jää usein syömätöntä kasvillisuutta. Kasvillisuudesta liukenee fosforia maahan, mikä nostaa pintamaan fosforipitoisuutta. Kun suojavyöhyke niitetään ja biomassa kerätään pois, fosforia liukenee pintamaahan vähemmän. Suojavyöhykkeiden yleisimmät lajit olivat voikukka, timotei, nurminata, juolavehnä, nurmipuntarpää ja valkoapila. Lajisto tutkittiin aina 50 m²:n alalta. Pienin laskettu lajimäärä oli 10 lajia ja suurin 24 lajia. Pelto-ohdaketta esiintyi vain niukalti johtuen ilmeisesti kylvämällä perustamisesta sekä kohteiden hoitamisesta.