Kasvilajiston monimuotoisuus ja maan fosforipitoisuus eri tavoin hoidetuilla suojavyöhykkeillä

Abstract

Tutkimuksessa haluttiin selvittää suojavyöhykkeiden hoidon vaikutusta kasvilajiston monimuotoisuuteen ja maan fosforipitoisuuteen. Lisäksi selvitettiin maan fosforipitoisuuden ja kasvilajien määrän välistä riippuvuutta sekä fosforin kerrostuneisuutta maassa. Tutkimuksessa oli mukana kaikkiaan 18 suojavyöhykettä Jokioisilta ja Ypäjältä. Niiden ikä vaihteli 2 22 vuoden välillä. Suojavyöhykkeitä oli hoidettu joko niittämällä tai laiduntamalla. Kasvustot oli yleensä perustettu kylvämällä vyöhykkeelle nurmisiemenseosta. Suojavyöhykkeet ryhmiteltiin kolmeen ryhmään hoidon mukaan. Lajeja löytyi keskimäärin eniten kohteista, joita oli hoidettu useita vuosia laiduntamalla. Ryhmien väliset erot eivät olleet tilastollisesti merkitseviä. Lajimäärän ja maan fosforipitoisuuden välillä ei havaittu yhteyttä. Tämä johtunee siitä, että kaikki kohteista mitatut fosforipitoisuudet olivat melko korkeita. Sen vuoksi alhaisen fosforipitoisuuden ja korkean lajimäärän välistä suhdetta ei voitu osoittaa tässä tutkimuksessa. Fosfori oli selvimmin kerrostunutta laidunnetuissa kohteissa. Myös pintamaan fosforipitoisuus oli näissä kohteissa korkeampi. Laitumille jää usein syömätöntä kasvillisuutta. Kasvillisuudesta liukenee fosforia maahan, mikä nostaa pintamaan fosforipitoisuutta. Kun suojavyöhyke niitetään ja biomassa kerätään pois, fosforia liukenee pintamaahan vähemmän. Suojavyöhykkeiden yleisimmät lajit olivat voikukka, timotei, nurminata, juolavehnä, nurmipuntarpää ja valkoapila. Lajisto tutkittiin aina 50 m²:n alalta. Pienin laskettu lajimäärä oli 10 lajia ja suurin 24 lajia. Pelto-ohdaketta esiintyi vain niukalti johtuen ilmeisesti kylvämällä perustamisesta sekä kohteiden hoitamisesta.

This study was focused on three research questions: 1. Does the management of the buffer zone effect on plant species diversity and the amount of phosphorus in the soil? 2. Is the low amount of soil phosphorus and high plant species diversity positively related? 3. Is soil phosphorus stratified in upper soil layers? Altogether 18 buffer zones in Jokioinen and Ypäjä area were studied. Their age varied from 2 to 22 years. Depending on the studied buffer zone, management varied from no management to mowing and/or grazing. Vegetation of the buffer zones was most often established with hay dominant grassland seed mixture. The buffer zones were grouped into three classes according to their management. The mean number of plant species was highest in the buffer zones that had been pastured at least several years. However, the difference was not significant between the groups. Neither positive nor negative relationship between species number and soil phosphorus were shown in this study. Probably the soil P was too high in all sites to show the expected result. Phosphorus was most clearly stratified in the group of grazed buffer zones. The amount of phosphorus in the uppermost layer (0 2 cm) was highest in this group. This is probably due to plant biomass that remains in the buffer zones after grazing and releases phosphorus into the soil. The most common species in studied buffer zones were Taraxacum sp., Phleum pratense, Festuca pratensis, Elymus repens, Alopecurus pratensis, and Trifolium repens. Species were studied from 50 m² area/buffer zone. The lowest number of species was 10 species/50 m² and highest 24 species/50 m². Perennial weed, Cirsium arvense, had low abundance and frequency. This is probably related to the establishment method by sowing hay seed mixtures and to the management by mowing and grazing.