Phosphorus status of diverse soils in Finland as influenced by long-term P fertilisation I. Native and previously applied P at 24 experimental sites

Suomen maaperä sisältää melko runsaasti peruskalliosta jauhautunutta fosforia. Peltojen luontaiset fosforivarat eivät kuitenkaan riitä tehokkaaseen kasvintuotantoon, koska ne ovat vaikealiukoisia ja huonosti kasvien saatavilla. Fosforitila oli ennen yleisesti huono, mutta 1940-luvulla alkanut runsas fosforilannoitus on parantanut viljelymaiden fosforinluovutuskykyä merkittävästi. Parannettujen peltojen fosforilannoituksen optimointia varten perustettiin vuosina 1977-1981 monivuotisia lannoituskokeita 24 koepaikalle maan eri puolille. Kohtalaisen happamista koepaikoista (pH w 4,6-6,6) kuusi oli eloperäisillä mailla (15-31 % org. C) ja kahdeksantoista kivennäismailla (1,6-9,8 % org. C ja 3-74 % savesta). Fosforin kokonaispitoisuus (21 maata) oli 0,66-1,87 g kg -1 , emäsliukoinen fraktio (Al,Fe-P, 16 maata) 0,18- 0,57 g kg -1 ja oksalaattiuuttoisen alumiinin ja raudan fosforikyllästysindeksi 4,5-12,4 %. Asetaattimenetelmällä määritetyn fosforiluvun keskiarvo oli jonkin verran suurempi kuin samanaikaisten viljavuustutkimusten eli 13,1 mg dm -3 (vaihtelu 3,7-60) ja vesiliukoisen fosforin (uuttosuhteella 1:60 v/v) 11,5 mg dm -3 (vaihtelu 1,6-42); jälkimmäinen oli pienempi happamilla hiedoilla mutta suurempi eräillä eloperäisillä mailla. Kvantitatiivisempi Olsenin menetelmä tuotti suhteellisesti suurempia fosforipitoisuuksia (keskiarvo 61 mg dm -3 , vaihtelu 23-131) kuin muut kaksi menetelmää, jotka happamilla mailla osoittavat pääasiassa fosforin intensiteettiä. Koepaikkojen maaperästä tehdyt kemialliset analyysit osoittivat, että viljelymaihin kertyneistä huomattavista lannoitefosforimääristä huolimatta fosforitilan intensiteettitekijä on pysynyt melko alhaisella tasolla suurella osalla Suomen pelloista.