Effects of group size and space allocation on physiological, behavioural and production-related welfare parameters in farmed silver fox cubs

Tarhattuja hopeakettuja kasvatetaan vierotuksen jälkeen yleisimmin uros-naaraspareittain perinteisissä kettuhäkeissä. Kritiikki kasvatusmuotoa kohtaan ja kiinnostus tuotantoeläinten hyvinvointiin on lisännyt tarvetta etsiä vaihtoehtoisia kasvatusmuotoja tarhattaville turkiseläimille. Tässä työssä selvitettiin voidaanko tarhattujen hopeakettupentujen hyvinvointia parantaa rikastuttamalla perinteisiä kettujen kasvatusoloja sosiaalisella ja fyysisellä ympäristöllä. Hopeakettupentuja kasvatettiin vierotuksen jälkeen yksittäin, pareittain tai neljän kettupennun ryhmissä. Tilaa ketuille annettiin 0,6 m2 tai 1,2 m2 eläintä kohti. Erilaisten kasvatusolojen vaikutusta hyvinvointiin selvitettiin määrittämällä hopeakettupentujen käyttäytymistä, fysiologiaa ja nahan laatua. Saadut tulokset osoittivat, että mahdollisuus oleskella lajikumppaneiden kanssa on tärkeää nuorille hopeakettupennuille. Kettupentuja kannattaisikin ehkä kasvattaa sisarusryhmissä perinteistä tarhauskäytäntöä pidempään. Tilanne on kuitenkin hieman toinen vanhemmilla pennuilla. Hopeaketut näyttävät säilyttäneen luontaisen taipumuksensa erota perheenjäsenistään ensimmäisen syksyn aikana. Hopeakettupentujen hyvinvoinnin kannalta on kenties hyvä, että pennut myöhemmin syksyllä erotetaan sisaruksistaan elämään sisaruspareissa. Käytössä olevalla tilalla ei ollut kovin suurta merkitystä kettujen käyttäytymiselle ja fysiologialle. Tuotanto-ominaisuudet kuitenkin heikkenivät, kun tila pieneni 1,2 m2:stä 0,6 m2:iin kettua kohden.