Ground beetle (Coleoptera, Carabidae) diversity in Finnish arable land

Maakiitäjäisten lajimonimuotoisuutta suomalaisilla peltoviljelmillä selvitettiin kuudesta toisistaan riippumattomasta tutkimuksesta, joista vanhin oli vuodelta 1978 ja uusin vuodelta 1994. Kuoppa-ansapyynnillä koottu aineisto käsitti 97 799 maakiitäjäisyksilöä, jotka määritettiin 111 lajiin. Shannonin-Wienerin diversiteetti-indeksin H' arvo oli tyypillisesti noin 2,5. Kuudensadan yksilön otoskokoon rarefoitu, odotettavissa oleva lajimäärä yksittäiseltä peltolohkolta oli noin 30 lajia. Viisi runsainta lajia muodostivat 42 % ja 30 runsainta lajia 98 % koko yksilömäärästä. Lajimäärän ja runsaussuhteet huomioon ottava Renkosen prosentuaalisen samankaltaisuuden indeksi PS sai arvoja 16 % samankaltaisuudesta aina 48 % samankaltaisuuteen osa-aineistojen välillä. Samalta maantieteelliseltä alueelta pyydetyt aineistot olivat kasvustotyypistä riippumatta samankaltaisempia kuin eri alueilta pyydetyt aineistot. Suomessa pellot ovat tyypillisesti ainakin osittain metsien ympäröimiä. Verrattuna metsälajistosta julkaistuihin tietoihin, peltomaiden maakiitäjäisyhteisöt ovat lajirikkaampia, ja niissä lajien väliset runsaussuhteet ovat tasaisempaa kuin metsien maakiitäjäisyhteisöissä. Tarkastelemme tätä yhteisöekologisen häiriöteorian valossa, jonka mukaan yhteisöjen lajidiversiteetit ovat korkeimmillaan kohtuullisesti (keskinkertaisen usein) häirityissä elinympäristöissä. Tuloksemme korostavat viljelyalueen (alue-ekologisen tason) merkitystä lohkotason tai viljelykasvilajin sijasta, pyrittäessä ymmärtämään viljelymaiden maakiitäjäisdiversiteetin vaihtelua paikasta toiseen. Ehdotamme, että maakiitäjäislajistot otetaan mukaan maatalousympäristön biodiversiteetin seurantaan, ja että seuranta näiden osalta järjestettäisiin viljelyalueiden mittakaavassa.