Integrated environmental research and networking of economy and information in rural areas of Finland
Luostarinen, Matti (1998)
Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu Jukuriin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin/julkaisuun.
Luostarinen, Matti
Julkaisusarja
Agricultural and Food Science in Finland
Volyymi
7
Numero
2
Sivut
315-328
Agricultural Research Centre of Finland The Scientific Agricultural Society of Finland
1998
Kuvaus
Seminar in honour of the 100th anniversary of MTT
Tiivistelmä
Kestävän kehityksen monitieteiseltä tutkimukselta edellytetään usein, että sen tutkimusmenetelmät lähestyisivät tulevaisuudentutkimuksessa käytettäviä menetelmiä. Samaa edellytetään myös maaseudun verkostoitumista ja verkostotaloutta tutkivilta tieteiltä. Erillistä ympäristötutkimuksen tieteenalaa tai verkostotiedettä, joka suuntautuisi systemaattisesti alan menetelmien kehittämiseen ja soveltamiseen, ei kuitenkaan ole. On vain eri tieteiden välisiä yhteisiä asioita ratkaistavaksi, minkä vuoksi on syntynyt kestävään kehitykseen pyrkiviä menetelmiä ja lähestymistapoja. Humanistinen ja maaseudun ongelmia laajemmin tutkiva verkostoituminen edellyttää erityyppisiä käsittelytapoja kuin luonnontieteellinen aiheen tarkastelu. Asiaa esitellään useissa maaseudun kehittämiseen ja ympäristöntutkimukseen liittyvissä suurprojekteissa, alkaen Pohjois-Suomen koskisodista ja vesirakennushankkeista vuosilta 1972-1986, jatkuen Loimijokiprojektiin ja Agropolis-strategiaan vuosille 1991- 1997. Oleellista näissä monitieteisissä hankkeissa on ollut löytää yhteinen kieli ja käsitteet päätöksentekijöille ja suunnittelijoille laajoja intressiryhmiä koskettavissa tutkimus- ja suunnittelukohteissa. Tarve tällaiseen työhön on entisestään lisääntynyt maailmanlaajuisten ympäristökysymysten ja verkostoitumisen sekä kestävän aluetaloussuunnittelun myötä. Yhteiskunnan oma suunnitteluideologia ja ideologian historiallinen kehitysvaihe vaikuttavat ehkä merkittävimmin integroituun tutkimukseen ja sen yhteyksiin verkostotalouden teoriaan. Kärjistäen voidaan sanoa, että yhteiskunnan jonkun osan ongelma ei enää synny vain osajärjestelmästä itsestään, vaan osajärjestelmän suhteista yhteiskunnan muihin järjestelmiin. Vanhasta kolmiportaisesta suunnittelusta (normatiivinen, strateginen ja operatiivis-tekninen) on siirrytty systeemisuunnitteluun ja -dynamiikkaan sekä verkostoteoriaan ja -talouteen. Vielä ennen 1990-luvun alun syvää lamakautta yhteiskunnan kriisiherkkyyden ja systemaattisuuden huomioonottaminen ei ollut integroidun tutkimuksen, suunnittelun eikä ympäristötutkimuksenkaan kantavia teemoja. Sen sijaan 1970-luvun alun määrällinen resurssisuunnittelu ohjaavine toimenpiteineen vaikutti yhä taustalla. Agropolis-strategia, verkostoituminen ja kestävän kehityksen mukaiset tutkimusmenetelmälliset näkökulmat ovat yleistyneet niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin tilanteessa, jolloin keskeiseksi teemaksi on noussut kokonaiskuvan luominen yhteiskuntakehityksestä. Tämän ansiosta aiemmin irrallisina esitetyt osajärjestelmien tavoitteet on voitu koota mielekkääksi kokonaisuudeksi. Samalla tutkijat ovat havainneet, että integroidussa työssä tulkinta tai ratkaisun etsintä eivät ole yksinomaan teknisiä tai instrumentaalisia. Erityisesti kestävää kehitystä toteutettaessa ja verkostotaloudessa on jouduttu suunnittelukäytäntöön, jossa kaikille maaseudun ilmiöille on pystyttävä antamaan merkitys ja sisältö yhteisen ymmärryksen pohjalta. Yhä useammin intuitiiviset tai laadullis-rakenteelliset menetelmät korvaavat empiiriset tai formaaliset tietolähteet, tai introspektiiviset positivistiset. Samalla eri tieteenalojen tiedonkeruu- ja käyttöjärjestelmät joudutaan tulkitsemaan maaseudun yhteisessä toimintakentässä, jonka 1. tekninen mielenkiinto kohdistuu lähinnä työvälineiden etsimiseen alue- tai ympäristötalouden kehittämiseksi ja valittujen työvälineiden käytön tehostamiseksi (know how). Esimerkkejä ovat tiedonsiirtoverkostot ja uudet infrastruktuurit kuten Agropolis-strategia ja Agronet-verkosto. 2. ymmärtävä mielenkiinto kohdistuu lähinnä ihmisten ja organisaatioiden kommunikaatio- ja yhteistoimintakyvyn lisäämiseen (know why). Esimerkkejä ovat projektityöskentely, osuustoiminta ja kestävä luonnonvarain käyttö (maaseudulla), sekä maareformien, maaltapaon, yhdyskuntarakenteiden muutosten, aliravitsemuksen ja sosiaalisten ongelmien aiheuttama yhteiskunnan kriisiherkkyys (kansainvälisesti). 3. kriittinen mielenkiinto luo lähinnä edellytyksiä yhteiskunnan kehittämistavoitteiden asettamiselle ja arvioinnille (know where to). Esimerkkejä ovat uudet toimintamallit ja -strategiat sekä niiden tulosten arviointi. Integroidut tutkimusyksiköt käynnistävät yleensä toimintansa mekanismi perusanalogianaan, empirismi tutkimusvälineenään ja syy-seuraussuhteet oletuksenaan. Myöhemmin toiminta etenee ymmärtävään ja kriittiseen tiedonkeruuvaiheeseen, jolloin laadullis-rakenteelliset ja intuitiiviset menetelmät lisääntyvät. Kapea-alaisesta perusmateriaalista siirrytään monimuotoisempaan materiaaliin. Koska tutkimuskohde on vaikeasti hahmotettavissa tai siitä on ristiriitaisia tulkintoja tai teorioita, on välttämätöntä käyttää parempia tiedonhankkijoita, jolloin perinteisistä tiedonkeruujärjestelmistä (empirismi, formalismi) tulee "osarutiineja". Teoria lähestyy dialektista suunnittelua tai toiminta-analogioiden etsimistä osana systeemiteoriaa tai -dynamiikkaa. Toisaalta monitieteisessäkään tutkimuksessa ja sovelluksissa tulokset eivät voi koskaan olla yhtään sen laajempia kuin valitut menetelmät ja niiden taustalla olevat perusanalogiset rajaukset ovat. Tämä on ehkä tärkein lopputulos, johon päästään laajentamalla luonnontieteellistä näkemystä humanismin suuntaan.