The effectiveness and feasibility of economic incentives of input control in the mitigation of agricultural water pollution

Abstract

Maatalouden aiheuttamaa vesistökuormitusta pyritään rajoittamaan mm. vähentämällä lannoitusta. Lannoitteiden käyttömääriin voidaan vaikuttaa kiintiöinnillä, lannoitteiden hintamuutoksilla tai maataloustuotteiden hintamuutoksilla. Näitä vaihtoehtoja tarkasteltiin tutkimuksessa. Päätös lannoitteiden käyttömäärästä jää siis viljelijän ratkaistavaksi riippuen panosten ja tuotteiden hinnoista ts. tuotannon kannattavuudesta. Mikäli lannoitteille asetetaan kiintiö, voi viljelijä valita enintään kiintiön edellyttämän määrän lannoitteita. Lannoitteiden käytön vähentämiseen tähtäävien taloudellisten ohjauskeinojen vaikutuksia simuloitiin mahdollisimman yksinkertaisella mallilla, jossa tilalla oletettiin tuotettavan vain yhtä tuotetta, rehuohraa. Mallissa kuvattiin viljelijän päätöksentekotilanne, jossa annettujen rajoitusten puitteissa oli löydettävä taloudellinen optimi. Vertailukohteeksi otettiin tilan voitto, joka muodostui kokonaistuotosta vähennettynä tuotantokustannuksilla. Muuttuvina kustannuksilla otettiin lannoituskustannus typen osalta sekä puintikustannukset, muut kustannukset laskettiin kiinteisiin kustannuksiin. Tuotantopanosten käytön taloudellinen optimi saatiin selvitettyä asettamalla tuotannon rajatuotto ja rajakustannus yhtäsuuriksi. Huuhtoutuminen arvioitiin pohjautuen Tanskassa estimoituihin huuhtoutumafunktioon, jota muokattiin vastaamaan suomalaisia olosuhteita. Toistaiseksi ei vielä pystytä nykyisten kenttäkoetulosten perusteella estimoimaan varsinaisesti suomalaisiin olosuhteisiin soveltuvaa huuhtoutumafunktiota. Vertailtaessa toimenpiteiden keskinäistä edullisuutta, ei huuhtoutumafunktion muodolla ole kuitenkaan niin ratkaisevaa merkitystä kuin tuotantoa kuvaavana funktioita. Ohjauskeinojen arvioinnissa vertailtavana suureena käytettiin huuhtoutumisen vähentämisen rajakustannusta., joka on se kustannus, mikä viljelijälle aiheutuu tuotannosta saatavan voiton pienentymisenä, kun pellolta huuhtoutuvaa ravinnekuormitusta pyritään vähentämään. Vertailun edullisimmaksi toimenpiteeksi osoittautui lannoitekiintiö, joka ei varsinaisesti ole taloudellinen ohjauskeino. Lannoitekiintiö edullisuus perustui siihen. että kiintiöinnistä ei aiheudu muita kustannuksia kuin sadon aleneminen. Lannoiteveron vaikutuksen voimakkuuteen vaikuttavat lannoitteen hinnan ja tuotteen hinnan välinen hintasuhde, lannoitteelle asetettavan veron suuruus sekä lannoitteen tuotantovaikutus ts. lannoitteella saatava sadonlisä. Tuottajahinnan muutos aiheutti hyvin voimakkaan pudotuksen viljelijän tuottoihin, eikä saavutettu huuhtoutumisen vähentyminen ollut kovin voimakasta.

Agricultural water pollution in Finland is mainly caused by nutrient losses from fields. Nutrient losses can be mitigated, e.g., by changing management practices and by plant rotation. Adoption of the necessary measures may he voluntary, but economic incentives can also be used. Nutrient losses can be regulated, e.g., by incentives to decrease the use of fertilizers. Economic investives include a change in product prices, an input tax or an input quota. So far an input tax has been applied in Finnish agriculture. The effectiveness and feasibility of these policy measures on the farm can he assessed by calculating the change in farm profit and nutrient losses. The input quota was found to be the least-cost measure at the farm level when the marginal abatement costs of measures were compared on a grain farm growing barley. Alternative policy measures caused bigger losses in profit on the farm and the reduction in nitrogen leakage was smaller.