Marjakasvien tihkukastelu ja kastelulannoitus

MTT puutarhatuotannossa Piikkiössä tutkittiin vuosina 2001-2003 tihkukastelun ja kastelulannoituksen merkitystä mansikan, vadelman ja mustaherukan viljelyssä. Kastelutarpeen määrittäjänä käytettiin tensiometriä ja koealueilla oli käytössä tihkukastelu. Kokeissa verrattiin kolmea eri kastelurajaa, -150, -300 ja -600 hPa. Mustaherukalla ja vadelmalla verrattiin kastelulannoitusta ja rakeista lannoitusta. Mansikalla verrattiin kolmea eri lannoiteliuoksen väkevyyttä, 0,6, 1,2 ja 2,4 mS/cm. Optimaalinen kosteustila hietamailla on mansikalle noin -150 hPa tai kosteampi. Tätä kuivempi maa tai suurempi maan kosteuden vaihtelu heikentää satotasoa. Mansikalle optimaalinen lannoiteliuoksen väkevyys oli kokeessa 1,2 mS/cm. Ensimmäisenä satovuonna suurin lannoiteväkevyys tuotti parhaimman satotason, mutta aiheutti suurimmat talvivauriot seuraavana talvena. Sekä kastelun että lannoituksen lisääminen tuottivat pehmeämpiä ja makeampia mansikoita. Lannoituksen lisääminen lisäsi myös mansikoiden happamuutta. Optimaalinen kosteustila hietamailla on mustaherukalle noin -200 hPa tai kosteampi. Mustaherukan koealueella ei onnistuttu luomaan merkittävää maan kosteuden vaihtelua, ja siksi myös eri käsittelyjen väliset erot jäivät vähäisiksi. Mikäli maa on tarpeeksi kosteaa, kastelulannoituksesta on hyötyä. Paras sadon laatu saavutettiin, kun kastelurajana oli -150 hPa ja lannoitus tehtiin kastelulannoituksena. Vadelmakasvusto kärsi pahoja talvivaurioita molempina talvina, ja siksi kokeessa pystyttiin havainnoimaan ainoastaan talvehtiminen. Runsas kastelu heikensi vadelman talvehtimista, mutta lannoitustavalla ei ollut siihen suurta vaikutusta.