Suomalaisten puutarhojen vanhat sipulikukka-aarteet : Loppuraportti hankkeesta Elävä kasviperintö – sipulikukka-aarteet talteen ja käyttöön

Abstract

Varhaisimmat maininnat Suomessa kasvatetuista sipulikukista ovat 1600-luvulta, mutta 1800-luvun aikana varsinaisesti sipulikukkien käyttö puutarhoissa alkoi. Puistolumikello, idänsinililja, valko- ja keltanarsissi sekä tulppaani kuuluivat ensimmäisiin viljeltyihin sipulikukkiin. Joistakin pitkään viljellyistä sipulikukkalajeista on säilynyt suomalaisissa puutarhoissa useita tyyppejä ja laajojakin kasvustoja. Tällaisia lajeja ovat puistolumikello, idänsinililja, ruskolilja, varjolilja ja valko- ja keltanarsissi. Toiset lajit ovat säilyneet harvinaisempina, kuten sarjatähdikki ja vanhat tulppaanityypit, joita on Suomessakin tuotettu. Monet vanhoista sipulikukkalajeista ja -lajikkeista ovat kestäviä ja pitkäikäisiä sekä helposti lisääntyviä. Ne ovat kuitenkin vaarassa kadota puutarhakulttuurin muuttuessa ja uudempien lajikkeiden vallatessa markkinoita. Pitkään Suomessa kasvaneista sipulikukkalajeista, niiden yleisyydestä, monimuotoisuudesta ja lisättävyydestä ei ole ennen tätä hanketta järjestelmällisesti kerätty tietoa. Kasvigeenivarojen säilymisen turvaamiseen velvoittavat kansainväliset sopimukset.

Tässä tutkimuksessa kartoitettiin, mitä 1950-luvulla tai sitä ennen kasvaneita sipulikukkalajeja Suomessa vielä tavataan. Tietoa kerättiin kasvikuulutusten avulla Luonnonvarakeskuksen Kasvinpolku-tietojärjestelmään. Ilmoitusten perusteella pyydettiin kasvinäytteitä, joista perustettiin vertaileva kenttäkoe Luken Piikkiön toimipaikkaan. Kenttäkokeessa selvitettiin kasvikantojen monimuotoisuutta ja geenivarallista arvoa tekemällä tarkkoja ulkoisiin tuntomerkkeihin ja fenolgiaan perustuvia havaintoja kesinä 2015–2018. Kenttäkokeessa arvioitiin yhteensä 221 kasvikantaa noin 30 lajista. Suurin aineisto koostui narsisseista, joista monimuotoisuutta ilmeni eniten valkonarsississa. Tulppaaneista löytyi joitakin uniikkeja kantoja. Liljoista rusko- ja tiikerililjoissa erot ilmenivät lähinnä elinvoimaisuudessa, eivät niinkään ulkoisissa tuntomerkeissä, sen sijaan varjolilja osoittautui monimuotoiseksi. Liljoista löytyi myös sahrami-, amurinlilja- ja tarhasarjaliljojejn vanhoja kantoja. Puistolumikellosta, idänsinililjasta, kevättähdistä ja hentohelmililjasta löytyi hyviä vanhoja kantoja. Kevätlumipisarasta tuli vastaan melko pohjoisessa menestynyt kanta. Siperian- ja rusokoiranhaampaasta saatiin niin ikään melko pohjoiset kannat kuvatuiksi.

Havaintotulosten ja viljelyhistorian perusteella geenivarallisesti arvokkaat kannat säilytetään kansallisessa kasvigeenivarakokoelmassa. Pitäaikaissäilytyspäätös tehtiin 146 kasvikannasta.