Turvepeltojen kosteikkoviljely ja pohjaveden korkeuden säätely: Kannattavuus ja päästövähennysmahdollisuudet

Abstract

Suomen peltopinta-alasta 11 % eli 270 000 ha on eloperäisiä maita, joiden orgaanisen aineksen pitoisuus on vähintään 35 %. Viljeltyjen turvepeltojen vuotuinen ilmastovaikutus on noin 8 Mt CO2-ekv. Turvepeltojen kasvihuonekaasupäästöt ovat merkittävässä roolissa maataloudessa. Siksi turvepeltojen viljeleminen mahdollisimman ilmastoystävällisesti vähentäisi selvästi maatalouden tuottamia kasvihuonekaasupäästöjä. Se on myös mahdollisuus osallistua Suomen päästövähennystalkoisiin. Kuivatusta turvemaasta vapautuu ilmaan sekä hiili- että typpiyhdisteitä. Sen lisäksi typen ja orgaanisen aineksen huuhtouma kuormittaa vesistöjä. Kasvihuonekaasuja vapautuu eniten viljeltäessä yksivuotisia kasveja. Eloperäisillä mailla ilmastoystävälliset viljelytoimet ovat hiilen vapautumisen estämistä tai hidastamista. Turvemaiden hiilipitoisuus on niin korkea, että hiilen määrän lisääminen maaperään viljelytoimin on haastavaa, jopa mahdotonta. Tässä raportissa keskitytään mahdollisuuteen säädellä turvepellon pohjaveden pintaa ja viljellä pellolla kosteikkoviljelyyn soveltuvia kasveja turvepeltojen hiilivarastojen säilyttämiseksi. Turvepeltojen kosteikkoviljely voi parhaimmillaan hyödyttää sekä viljelijää että koko yhteiskuntaa, sillä se voi mahdollistaa markkinakelpoisen sadon ja ilmastohyötyjen samanaikaisen tuottamisen. Pohjaveden pinnan nostaminen turvepellolla edellyttää kuitenkin investointeja, ja vedenpinnan korkeuden tarkkailu ja säätäminen lisäävät viljelijän työtä. Viljelytoimet ovat alttiimpia sadesäille kuin hyvin kuivatetulla pellolla ja saattavat vaatia märkiin olosuhteisiin suunniteltuja erikoiskoneita. Sadonkorjuun onnistumiseen liittyy riskejä. Erittäin märkinä vuosina sato voi jäädä korjaamatta. Lisäksi kosteikkoviljelykasvien korjuuketjut ja markkinat ovat toistaiseksi kehittymättömät. Viljelijä ei välttämättä saa korotetulla pohjaveden pinnan tasolla viljellyistä kasveista parempaa tuottajahintaa kuin hyvin kuivatetulla pellolla kasvatetuista kasveista. Kasvihuonekaasupäästövähennys ei myöskään toistaiseksi ole suoraan korvausperuste missään tuessa. Lisäksi nykyinen maatalouden tukijärjestelmä kannustaa pitämään syrjäisiä ja huonotuottoisia turvepeltolohkoja luonnonhoitopeltoina. Jos kosteikkoviljelyn halutaan yleistyvän, täytyy uusia kosteikkoviljelyyn soveltuvia kasveja saada tukikelpoisiksi. Hankkeessa laadittujen katetuottolaskelmien perusteella kosteikkoviljely ei ole tällä hetkellä viljelijälle useinkaan taloudellisesti kannattavaa. Laskennallinen lisätuen tarve kosteikkoviljelyyn on suuri (250–800 €/ha/v), jos tuki maksetaan hehtaariperusteisesti. Koko yhteiskunnan näkökulmasta tarkasteltuna suurikin tuki etenkin kosteikkoviljelyn käynnistysvaiheessa on kuitenkin usein perusteltavissa. Vettämisen seurauksena turvepeltolohkoilta saatavat kasvihuonekaasupäästövähennykset ovat huomattavia, etenkin jos siirrytään yksivuotisten viljelykasvien viljelystä kosteikkoviljelyyn, jolloin vähennetyn hiilidioksidiekvivalenttitonnin kustannus ei nouse kohtuuttoman suureksi. Yksinkertaisimmillaan turvepeltojen päästöjä voidaan vähentää jonkin verran jo siirtämällä yksivuotisten kasvien viljelyä kivennäismaille ja monivuotisten kasvien viljelyä turvemaille. Tämä onnistuu sekä kivennäismaita vuokraamalla että rehuntuotantosopimuksilla. Tällä hetkellä viljelijöitä kiinnostaa enemmän kosteikon, esimerkiksi riistakosteikon, perustaminen kuin kosteikkoviljely. Karjatilat tarvitsevat peltoalaa rehuntuotantoon, eikä tiloilla usein ole aikaa kokeilla uutta ja epävarmaa tuotantoa. Turvepellot toimivat tiloilla puskurina, joista saadaan kuivanakin kesänä hyvä sato.