Osmankäämin viljelykoe Etelä-Pohjanmaalla

Abstract

Kansalliset ja kansainväliset ilmastotavoitteet velvoittavat kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen. Suomessa viljelyksessä olevat turvepellot sekä turvetuotannossa olevat suot ovat merkittävä päästölähde, sillä ojitettujen ja kuivattujen soiden turve hajoaa mikrobitoiminnan seurauksesta ja tuottaa hiilidioksidi- ja typpioksiduulipäästöjä. Turvetuotannossa suon pitkäaikaiset hiilivarastot menetetään, kun turve nostetaan energiatuotantoon, kuivikkeeksi tai kasvualustaksi. Turvemaiden hiilivarastot on mahdollista säilyttää, kun vedenpintaa nostetaan uudelleen, sillä vettäminen hidastaa turpeen hajoamista. Tällöin kuitenkin turvemaa poistuu perinteisestä maanviljelyksestä tai turvetuotannosta, jolloin aiemmin saatuja tuotteita ei voida enää tuottaa. Yksi ratkaisu poistuneiden tuotteiden korvaamiseksi ja vetettyjen turvemaiden käyttökohteeksi on kosteikkoviljely. Kosteikkoviljelyssä korotettu vedenpinta hidastaa turpeen hajoamista ja mahdollistaa kosteiden paikkojen kasvien viljelemistä. Yksi monipuolisimmista kasveista on osmankäämi, mistä voidaan tuottaa esimerkiksi kuiviketta, kasvualustaa, eristemateriaalia, rehua ja elintarvikkeita. Osmankäämin viljelemisestä on tosin toistaiseksi vain vähän kokemusta. Tässä tutkimuksessa perustettiin osmankäämin viljelykoe entiselle turvetuotantosuolle Etelä-Pohjanmaalla. Koetta varten suolle kaivettiin osmankäämiä varten kaksi kasvatusallasta, joiden vedenpintaa oli mahdollista säätää. Kokeen osmankäämikasvusto perustettiin istuttamalla esikasvatettuja taimia, jotka tuotettiin kasvihuoneessa. Tutkimuksessa seurattiin osmankäämikasvuston kehittymistä yhden vuoden ajan. Lisäksi tässä tutkimuksessa kokeiltiin myös järviruo’on istuttamista ja seurattiin kahta muuta osmankäämikasvustoa neljän vuoden ajan. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää toimiva tapa osmankäämin taimien esikasvattamiselle, istuttamiselle sekä testata miten osmankäämin taimet kasvavat entisellä turvetuotantoalueella. Tutkimuksessa havaittiin, että osmankäämin taimien esikasvattaminen onnistui hyvin esi-idätetyistä siemenistä. Istuttaminen käsin märkään turpeeseen oli haastavaa ja ensimmäisen vuoden kasvu oli hyvin heikkoa. Suurin osa taimista kuitenkin selvisi ensimmäisestä vuodesta, mikä indikoi onnistunutta osmankäämiviljelmän perustamista.