Verkostoituminen maatilojen monialaistumisen edistämisessä -Liperin ja Mäntyharjun tapaustutkimus

Abstract

Tämä selvitys on tehty osana laajempaa tutkimusta, jossa tarkastellaan maatilojen moni­alaistumista kunnan maaseutupolitiikan mahdollisena keinona. Hankkeen kokonaistavoite oli tuottaa tietoa maaseutu- ja maatalouspolitiikan yhdentämiseen tähtäävään keskusteluun. Tämän selvityksen tarkoituksena on kartoittaa monialaisten maatilojen verkostoitumista hankkeen tapauskunnissa Liperissä ja Mäntyharjulla sekä tehdä johtopäätöksiä monialaisesta maatalousyrittäjyydestä ja seutukuntien elinkeinopoliittisesta verkottumisesta. Raportissa selvitetään lisäksi, millaisissa toimintaympäristöissä Liperi ja Mäntyharju toimivat seutukuntien aluetalouksien erikoistumisen ja keskittymisen näkökulmasta. Tutkimuksen aineiston muodostavat ryhmähaastatteluaineisto sekä tilastollinen aineisto tapauskuntien toimintaympäristöjen toimialoittaisista työllisyystiedoista ja monialaisista maatiloista. Haastateltavat olivat maatilayrittäjiä, monialaisia maatilayrittäjiä, muita maaseutuyrittäjiä sekä kunnallisia maaseudun ja elinkeinoelämän kehittäjätahoja. Haastattelut tehtiin laadullisen asennetutkimuksen ja retorisen sosiaalipsykologian lähestymistapaan perustuen. Tilastoaineistoa tarkasteltiin yleisesti käytettyjen, aluetalouksien erikoistumista ja keskittymistä kuvaavien mittareiden avulla. Seutukuntatasoista verkottumista elinkeinojen edistämiseksi pidetään tärkeänä Suomen aluerakenteen kannalta. Aluekehittämisen keskeisinä piirteinä nähdään alueiden omat vahvuudet, erikoistuminen ja yhteistyö, jotka osaltaan parantavat verkostoitumisen edellytyksiä alueella. Tapauskunnista Liperi sijaitsee Joensuun ja Mäntyharju Mikkelin seutukunnassa. Käytettyjen tilastollisten mittareiden perusteella voidaan yleistäen todeta, etteivät edellytykset keskittymisen ja erikoistumisen etuihin tuomiin mahdollisuuksiin olleet tapausseutukunnissa yhtä suotuisat kuin maassamme keskimäärin. Eri institutionaalisia tahoja edustavat haastateltavat valottivat monipuolisesti verkostoitumisen etuja maaseudun yritystoiminnalle, ja verkostoituminen arvotettiin erittäin tärkeäksi monialaiselle maatilayrittäjyydelle. Vaikka verkostoitumisen katsottiin lisääntyneen huomattavasti viime vuosina, sen lisäämisessä nähtiin olevan edelleen runsaasti parantamisen varaa. Erityisesti monialaistuneet maatilayrittäjät korostivat yli kuntarajojen, mutta myös yli seuturajojen, ja joissakin tapauksissa yli alueellistenkin rajojen tapahtuvan verkostoitumisen tärkeyttä yritystoiminnalle. Haastattelujen valossa rakentui kuva modernista maatilayrittäjyydestä, joka vaatii tasapainottelua yrittäjän itsellisyyden ja verkostoitumisen tuomien etujen välillä. Tapausseutukuntien elinkeinopoliittisia verkottumisen mahdollisuuksista ensimmäinen on keskittyä paikkaan sidottujen, harvinaisten, tai runsaiden ja halpojen tuotannontekijöiden hyödyntämiseen. Tämä tarkoittaa paikallisia raaka-aineita jalostavan elintarvike- ja metsäteollisuuden toimintaympäristön parantamista. Toinen mahdollisuus on seudun vahvuuksiin perustuva kasvumalli, jossa innovatiivinen ympäristö ja osaamisen keskittyminen saavat aikaan etäisyyksistä riippumattoman, mutta osaavasta työvoimasta riippuvaisen tietointensiivisen kasvun. Kolmas paikallinen kasvumalli voi olla kehityskulku, jossa alueen toimialakeskittymät alkavat kehittyä niin, että erikoistuminen ja kasautumisedut synnyttävät klusterityyppistä kasvua.