Tenojoen vesistöalueen lohisaaliit Suomessa 1973–2016 : Osa III, Kalastusmatkailijoiden lohenkalastus Teno-Inarijoessa

Abstract

Raportissa käsitellään kalastusmatkailijoiden tilastoituja lohisaaliita kokonaisuutena tai jaettuna eri jokialueille ja kalastustavoille pitkällä seuranta-ajalla. Vuosina 1972–2016 kalastusmatkailijoiden osuus oli keskimäärin 44 % Suomen puoleisesta lohisaaliista. Erityisesti selvitetään lohisaalisarvioinnissa käytettyjä menetelmiä, koska saalistilastojen luotettavuutta on epäilty. Tenojoen kalastajille tuli vuonna 2017 saalisilmoitusvelvollisuus, joten nyt, saalistilastoinnin murrosvaiheessa on otollinen aika arvioida edeltävien vuosien lohikilojen vertailukelpoisuutta. Henkilötyövoimaa vaatinut kalastustilastointi kehitettiin 2000-luvun alussa käsityöstä konetyöksi (luvanmyynti), kirjauksesta tallenteiksi ja taulukoiksi. Lohenkalastuksen muutokset näkyivät erilaisten lupavuorokausien ja rantakalastuksen lisääntymisenä, vaikka Tenojoen kalastusmatkailijoiden vapakalastuskulttuuriin kuuluu edelleen vahvasti perinteinen lohensoutu herrasmiessääntöineen. Kalastusmatkailijoiden lohisaaliit tiedusteltiin vuosittain 1–2 postikyselyillä. Kyselyt lähetettiin 1 000–2 000 kalastajalle, jotka oli poimittu lupatiedostosta satunnaisotannalla, valiten heidät kuitenkin siten, ettei sama henkilö osunut jokavuotiseen tiedusteluun. Saaliskyselyihin vastattiin aktiivisesti (60–70 %). Lohisaalisarviointi perustui kalastusvuorokausiin ja vuodesta 1996 lähtien huomioitiin erityyppiset luvat ja kalastusaikajakaumat. Tilastoidut lohisaaliit on noin 2–7 % yliarvioitu, koska 1 vuorokauden kalastajat eivät ilmoittaneet saaliittomuuttaan. Vuonna 2008 kalastajia kannustettiin antamaan saalistiedot suoraan Utsjoen luvanmyyntipisteisiin. Välittömällä ilmoitusmenettelyllä pyrittiin tilastoinnin nopeuttamiseen, kattavuuden lisäämiseen ja arvioinnin vähentämiseen. Postitiedusteluissa ilmoitettiin 10–30 % tilastoidusta saaliista ja suorapalautteiden aikana vastaavasti 50 %. Pitkällä seuranta-ajalla kalastusmatkailijoiden lohisaalis oli keskimäärin 23,5 tonnia. Lohisaaliista saatiin 65–70 % soutamalla. Saalislohista 63 % oli alle kolmen kilon ”tittejä”. Suuria, yli 7 kilon lohia oli soutusaaliissa 23 % ja rannalta saaduissa lohissa 4 %. Soutukalastajan yksikkösaalis oli keskimäärin 4,4 kiloa ja rantakalastajan 2,5 kiloa lohta. Vertailukelpoisemmin lohenkalastuksen tehoa kuvaa vuorokausikohtaiset lohisaaliit, jotka olivat soutukalastuksessa 1,1 kiloa ja rantakalastuksessa 0,6 kiloa. Suomen puolella kalastusmatkailijat olivat Teno-Inarijoen suurin yksittäinen kalastajaryhmä. Vuonna 2002 jokivarsilla kalasti 10 560 kalastusmatkailijaa, jotka olivat lunastaneet 37 500 kalastusvuorokautta saaden noin 7 500 lohta, 33 tonnia Pohjois-Atlantilla kasvanutta lohta. Ennätykselliset yksikkösaaliit (5,9 kg/kalastaja ja 1,7 kg/vrk) saatiin kuitenkin edellisen vuoden 55 tonnin saaliista. Tenojoen kalastusmatkailijoiden alueelliseen yksikkösaaliiseen vaikuttivat eniten kalastuspaine (vrk), kalastustavat (soutu/ranta) ja lohikannat. Edellisiin osatekijöihin kytkeytyi myös riittävät kalastuspalvelut (veneet, majoittuminen) sekä jokiosuuden soutusuvannot ja rantakalastusalueet, joihin kalastusmatkailijoilla oli mahdollisuus luoda kokemuksellinen tieto-taito. Koski-Tenon kalastuskohteista saatiin suurimmat yksikkösaaliit. 2010-luvulla yksikkösaaliit pienenivat kaikilla kalastusalueilla. Lohisaalisraporttia rahoittivat erillishankkeina maa- ja metsätalousministeriö ja Maanmittauslaitos.