Maatalouden tulomuutokset ja maaseutualueiden kehittäminen

Abstract

Maatalouden heikkenevä kannattavuus on saanut viljelijäväestön arvioimaan tulonmuodostustaan uusista lähtökohdista. Maataloustuotannon edellytyksiin kohdistuvat muutokset vaikuttavat ensijaisesti viljelijäperheiden toimeentuloon, mutta välillisesti myös maaseutualueiden elinkeinorakenteeseen ja rahavirtoihin. Varsinkin maatalousvaltaisilla alueilla viljelijöiden tulonmuutoksilla on merkittävä vaikutus aluetalouteen. MTTL:n tuoreessa selvityksessä tarkastellaan maaseudun kehittämistä ja sen kytkeytymistä maatalouden tulokehitykseen. Artikkelisarjassa on laskettu maatalouden tulonmuutoksia ja niistä johtuvia verokertymien muutoksia tyypillisillä maatalousvaltaisilla alueilla: pohjoissavolaisella maidontuotantoalueella sekä lounaissuomalaisella sika- ja kanatalouteen sekä kasvintuotantoon erikoistuneella alueella. Selvityksessä kuvataan myös maaseudun kehittämisohjelmien perusteita ja rahoitusta sekä maaseutupolitiikan muotoutumista Suomessa ja Euroopan unionissa. Lisäksi tarkastellaan maaseudun rakenteellista mukauttamista edistävän 5b-ohjelman kohdentumista tyypillisillä maatalousvaltaisilla alueilla sekä EU:n yhteisöaloitteista maaseutupoliittisesti keskeisimmän Leader-ohjelman toimeenpanoa Suomessa. Ylä-Savon maitotilojen maataloustulo laskee 36 % - kuntien verokertymä 30 % Maitotalousvaltaisen Ylä-Savon tiloilla viljelijäperheen työlle ja omalle pääomalle korvaukseksi jäävä maataloustulo laskee MMM Anna-Liisa Oksan selvityksen mukaan tukimuutoksista johtuen vuosina 1994-2000 yhteensä 36 % (99 400 mk:sta 63 400 m k:aan /tila). Laskelmissa ei ole otettu tiloilla tapahtuvaa rakennekehitystä huomioon. Ylä-Savon yhdeksän kunnan alueella maatalouden verotettavat tulot alenevat näin ollen 22 % (noin 176 milj. mk). Vastaava tuloverojen kertymä alenee 28 % (19 milj. mk) ja kuntien tuloverokertymä 30 % (11 milj. mk). Vuonna 1995 maatalouden siirtymäkauden varastokorvaukset nostivat poikkeuksellisesti verotuloja, joten maatalouden rahatulojen lasku heijastuu verokertymään merkittävämmin vuodesta 1996 alkaen. Maatalouden tulomuutoksia ja niistä johtuvia verokertymien muutoksia vuosina 1994-2000 selvitettiin yhteistyössä MTTL:n sekä Ylä-Savon Instituutin ja Pyhäjärvi-Instituutin kanssa. Tutkimus perustuu vuonna 1996 tehtyyn viljelijäkyselyyn, jossa oli mukana 9 kuntaa Ylä-Savosta ja 16 kuntaa Satakunnan ja Varsinais-Suomen alueelta. Kasvintuotantovaltaisella eteläisellä tutkimusalueella maataloustulo laskee vastaavasti tarkastelujakson aikana 37 % (94 500 mk:sta 59 800 mk:aan). Maatalouden verotettavat tulot alueella alenevat 24 % (425 milj. mk), tuloverojen kertymä 29 % (42 milj. mk) ja kuntien verokertymä 30 % (21 milj. mk). Jatkossa yhä harvemmat saavat päätoimeentulonsa maataloudesta, joten maaseudun muiden elinkeinojen kehittämisellä on viljelijäväestön toimeentulon ja aluetalouksien kannalta ratkaiseva merkitys. Maaseutupolitiikka alueohjelmien kautta lähemmäs viljelijöitä Maaseutupolitiikka on saanut Suomessa alkunsa Euroopan neuvoston vuonna 1987 käynnistämän Elävä maaseutu -kampanjan myötä. Alue- ja maaseutupolitiikka muuttuivat ohjelmaperusteiseksi ja EU:n käytännön mukaisiksi vuoden 1994 alusta voimaan tulleen alueiden kehittämistä koskevan lain myötä. EU toteuttaa maaseutupolitiikkaa erityisesti tavoite 5b -ohjelman kautta, mutta myös kehityksestä jälkeen jääneiden alueiden tavoite 1- ohjelma ja pohjoisen harvaan asuttujen alueiden tavoite 6-ohjelma sisältävät laajan maaseudun kehittämispaketin. EU:n rahoitus on pääsääntöisesti osarahoitteista eli hankkeeseen on sidottava myös kansallista julkista ja yksityistä rahoitusta, todetaan MMM Kirsi Viljasen maaseudun kehittämisohjelmien perusteita kuvaavassa selvityksessä. EU:n subsidiariteetti- eli läheisyysperiaatteen mukaisesti Suomen tavoiteohjelmat on valmisteltu kansallisten ja alueellisten viranomaisten yhteistyönä. Aluekehitysviranomaisina toimivien maakuntien liittojen johdolla on laadittu kullekin alueelle maakunnalliset ohjelmat yhteistyössä alueen eri sidosryhmien kanssa. Nämä maakunnalliset ohjelmat koottiin sisäasiainministeriön johdolla eri ministeriöiden yhteistyönä valtakunnallisiksi puiteohjelmiksi, joista komissio teki Suomen tavoiteohjelmien päätösasiakirjat. Pääasiassa jäsenvaltion ja komission edustajista muodostetulla seurantakomitealla on kokonaisvastuu asianomaisen tukiohjelman toteuttamisesta. 5b -ohjelmilla maatalousväestön toimeentuloperustaa laajemmaksi Suomen 5b- ohjelman tavoitteena on pk-yritystoiminnan lisääminen, vahvistaminen ja monipuolistaminen, maatalousväestön toimeentuloperustan laajentaminen sekä maaseudun palvelujen ja vetovoimatekijöiden kehittäminen. 5b-maaseutuohjelmaan on varattu vuosille 1995-1999 Pohjois-Savossa 494 milj. mk, Satakunnassa 245 milj. mk ja Varsinais-Suomessa 332 milj. mk. Asukasta kohti laskettuna rahoitus on Pohjois-Savossa ja molemmilla eteläisemmillä alueilla suunnilleen samansuuruinen, viiden vuoden aikana yhteensä noin 3 800 mk/asukas, todetaan MMM Anna-Liisa Oksan selvityksessä. Alueen asukasta kohti lasketut maatalouden bruttotulojen menetykset ovat molemmilla tutkimusalueilla tätä suuremmat. Viljelijäperheen työlle ja omalle pääomalle korvaukseksi saatavan maataloustulon alenema on Ylä-Savossa 2 200 mk/asukas ja eteläisellä tutkimusalueella 2 800 mk/asukas. Aluekehittämishankkeiden taloudelliset vaikutukset ilmenevät vasta pitemmällä ajanjaksolla. Tutkimusalueiden 5b-hankkeissa on maatilatalouden harjoittamisen kannalta keskeisiä painoalueita Ylä-Savossa maito ja marjat ja eteläisellä tutkimusalueella avomaan vihannekset ja juurekset sekä niitä koskeva tuotantoketju perustuotannosta tuotekehittelyyn, markkinointiin ja koulutukseen asti. Lisäksi on lukuisia kehittämishankkeita, joista viljelijäväestö voi hyötyä välillisesti yhdessä muiden väestöryhmien kanssa. Aluekehittämisohjelmilla onkin pikemmin alueen elinkeinotoimintaa monipuolistava kuin alueellista työnjakoa syventävä vaikutus. Leader -ohjelmilla vastuuta paikallisille maaseudun kehittäjille Leader -yhteisöaloitteen tarkoitus on täydentää maaseudun kehittämistä koskevia tavoite 1-, 5b- ja 6-ohjelmia. Leader II -ohjelman tärkein lähtökohta on ns. bottom up -periaate, jolla tarkoitetaan alhaalta ylöspäin suuntautuvaa alueiden omaehtoista kehittämisstrategiaa. Siinä on annettu paikallisille toimintaryhmille vastuu kehittämissuunnitelman valmistelusta ja sen mukaisten hankkeiden eteenpäin viemisestä. Leader-rahoitusta ohjataan tavoiteohjelmiin verrattuna pienempiin, selvästi paikallistasolla suunniteltaviin ja toteutettaviin kehittämishankkeisiin. Suomalaisten kiinnostus Leader II -ohjelmia kohtaan on ollut alusta alkaen suuri. Vuoden 1995 aikana jätetyissä kehittämissuunnitelmissa erottui selkeästi kolme toimenpidekokonaisuutta; matkailu, elintarviketeollisuus sekä käsityö- ja pienteollisuus. Syksyllä 1996 valitut 22 paikallista toimintaryhmää pääsivät aloittamaan varsinaisen hanketyöskentelyn keväällä 1997. MMM Kirsi Viljasen selvityksen mukaan rahoituksesta ohjataan noin 22 % pienyritysten, käsityöammattilaisuuden ja paikallisten palveluiden kehittämiseen ja noin 20 % maaseutumatkailun kehittämiseen. Toimintaryhmät painottavat lisäksi luontoon ja ympäristöön, luomutuotantoon, tietotekniikan ja tietoverkkojen hyväksikäyttöön sekä kansainvälistymiseen liittyviä kehittämistoimenpiteitä.