Luke
 

Viehekalastusta kalatalousalueilla : Selvitys

luke-luobio_10_2024.pdf
luke-luobio_10_2024.pdf - 2.07 MB
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.

URI

Tiivistelmä

Kalastonhoitomaksuina kerätyistä varoista maksetaan korvauksia vesialueiden omistajille siitä, että heidän vesialueitaan käytetään yleiskalastusoikeuksiin perustuen viehekalastukseen. Tällä tarkoitetaan kalastamista yhdellä vavalla ja vieheellä muualla kuin erityiskalastuskohteilla ja kalastuskieltoalueilla. Korvausten suuruuden arviointi pohjautuu edellä mainitusta kalastamisesta kalavesille koituvaan nk. viehekalastusrasitukseen, jonka merkittävyyttä selvitetään määräajoin erillistiedonkeruulla. Edellinen tiedonkeruu toteutettiin marraskuussa 2018, ja tässä raportissa esiteltävä tiedonkeruu toteutettiin loka-marraskuussa 2023. Tiedonkeruu kohdistui kalatalousalueittain ositettuun satunnaisotokseen kalastonhoitomaksun suorittaneita Suomessa asuvia henkilöitä. Heiltä tiedusteltiin viehekalastamisesta kullakin kalatalousalueella Suomessa ajanjaksolla 1.9.2022–31.8.2023, sekä alueittaisesta rahankäytöstä vapaa-ajankalastukseen. Tiedonkeruu toteutettiin suomen- ja ruotsinkielisellä verkkokyselyllä ja puhelinhaastatteluilla, joista ensimmäiseen kutsuja välitettiin sähköpostitse ja kirjeitse. Vastauksia saatiin yhteensä 6 441 (vastausprosentti 25 %). Kerätty aineisto näytti tehtyjen edustavuustarkistusten valossa olevan perusjoukkoa kohtuullisen hyvin edustavaa, mutta asukas- ja kävijämäärältään pienissä kalatalousalueiden arvioissa on kohtuullisen paljon epävarmuutta. Kalastonhoitomaksuun pohjautuvasta Manner-Suomen viehekalastuksesta Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kalataloustehtävien vastuualueelle kohdistui 35,1 %, Pohjois-Savon alueella 45,6 % ja Lapin alueella 19,3 %. Vapavälineillä vähintään osan aikaa kalastaneista henkilöistä 58,9 % raportoi kalastaneensa vain sellaisilla alueilla ja kohteilla, joilla pelkkä kalastonhoitomaksun maksaminen riittää. Seisovia pyydyksiä käytti 30 % kalastaneista ja ainoastaan seisovia pyydyksiä 4,1 % kalastonhoitomaksun maksaneista ja kalastaneista henkilöistä. Kalastonhoitomaksuun perustuvia viehekalastuspäiviä kertyi kalatalousalueille yhteensä 3,8 miljoonaa. Eniten tällaisia viehekalastuspäiviä kertyi aiemman selvityksen tapaan Helsinki-Espoon kalatalousalueelle. Suhteellisesti ottaen runsaasti päiviä kertyi myös Etelä- ja Keski-Päijänteen, Airisto-Velkuan, Inarin ja Pielisen-Karjalan kalatalousalueille.

ISBN

978-952-380-876-8

OKM-julkaisutyyppi

D4 Julkaistu kehittämis- tai tutkimusraportti taikka -selvitys

Julkaisusarja

Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus

Volyymi

Numero

10/2024

Sivut

Sivut

29 s.

ISSN

2342-7647

DOI