Sian- ja broilerinlihan ympäristökilpailukyky

Abstract

Sian- ja broilerinlihan ympäristökilpailukyky (SBYM) -hankkeessa pyrittiin selvittämään suomalaisen sian- ja broilerinlihan ympäristösuorituskyky ilmastovaikutuksen (hiilijalanjälki) sekä vedenkulutuksesta johtuvien vaikutusten (vesijalanjälki) osalta. Suomalaisen lihantuotannon ympäristösuorituskyky on yksi ydinkysymyksistä kotimaisen lihan kilpailukyvyn ja viennin edistämisessä. Elinkaariarvioinnin tavoitteena on arvioida tuotantoa Euroopan komission suosittelemien laskentaohjeistusten mukaan (Product Environmental Footprint, PEF). Näiden harmonisoitujen arviointiohjeistuksien tavoitteena on luotettava tuotekohtainen vertailtavuus myös kansainvälisesti. Hankkeessa pyrittiin tunnistamaan ilmastovaikutuksen ja vesijalanjäljen kannalta keskeisimmät tekijät, niin heikkoudet kuin vahvuudetkin. Tyypillistä suomalaista sianlihantuotantoa vastaavan sianlihan ilmastovaikutus oli 3,6 kg CO2 ekv per teuras-kg. Sianlihatuotannossa valtaosa päästöistä syntyy kotimaisten rehukasvien tuotannosta, sillä niiden osuus ruokinnassa on merkittävä. Toisaalta sianlihatuotanto pystyy hyvin jo nykyisellään hyödyntämään elintarviketeollisuuden sivuvirtoja, kuten ohravalkuaisrehua (OVR) ja heraa sekä jossain tapauksissa myös mäskiä. Näiden käyttö valkuais¬lähteenä on jo parantanut tuotannon ympäristökilpailukykyä. Suomalaisen tyypillisen sianlihan vesiniukkuusvaikutus oli 0,7 m3 ekv per teuras-kg. Vesiniukkuuden osalta erityisesti teolliset rehuvalmisteet ja niiden sisältämät tuontiraaka-aineet korostuivat esim. kasteluvesien ja tuotantopanoksien vuoksi. Tuloksissa rehukoostumuksen ja rehutuotannon kehittämisen lisäksi myös lannan käsittelyn ja varastoinnin kehittäminen nähtiin tarpeelliseksi päästöjen pienentämiseksi. Osalla tiloista on jo käytössä biokaasulaitoksia lannan päästöjen vähentämiseksi ja energian hyödyntämiseen. Suomalaisen broilerinlihan ilmastovaikutus oli 2,37 kg CO2 ekv per teuras-kg. Broileri-tuotannossa oleelliseksi päästölähteeksi nousi maankäytön muutos ja vähentämistoimeksi soijan korvaaminen vaihtoehtoisilla valkuaislähteillä. Kuten sianlihantuotannonkin osalta, myös kotimaisen viljelyn ympäristösuorituskyvyn parantaminen pienentäisi broilerinlihan vaikutuksia edelleen. Broilerilihan vesiniukkuusvaikutus oli 0,54 m3 ekv per teuras-kg. Vedenkäytön arvioinnissa suurin vaikutus oli teollisten rehujen raaka-aineilla. Maissin käyttö broilerinrehuissa on ollut tilapäistä, mutta silti sen osuus laskennassa korostui. Raaka-aineiden valinta sekä niiden alkuperän huomioiminen nähtiin ensiarvoisen tärkeäksi. Broilerinlihan tuotanto on vahvasti ohjattua ja optimoitua, mikä parantaa ympäristösuorituskykyä. Lisäksi tilojen uusiutuvien lämmityspolttoaineiden käyttö nähtiin eduksi. Tässä tutkimuksessa sianlihan maankäytön muutoksen suhteellinen (ja myös absoluuttinen) osuus oli kotimaisessa tuotannossa pienempi verrattuna kansainvälisen tutkimuksen aineistoon, minkä selittää vähäinen eteläamerikkalaisen soijan käyttö. Broilerin tulosta voidaan myös suuntaa antavasti vertailla noin 15 vuoden takaiseen suomalaiseen tutkimukseen, ja todeta, että ilmastovaikutus on tuotannon kehittyessä pienentynyt. Kansainvälisessä vertailuaineistossa vaihtelu vesiniukkuusvaikutuksissa on todella suurta. Sama havainto tehtiin tässä tutkimuksessa, missä pienet vaihtelut broilerirehuresepteissä aiheuttivat kymmenien prosenttien vaihtelun vesiniukkuustuloksiin. Koska AWARE-menetelmä on vielä uusi, ja eri tutkimusten tulokset heilahtelevat vielä johtuen mm. datahaasteista, tulee kaikkiin vesiniukkuusarviointeihin suhtautua toistaiseksi varauksella.