Ruusukvitteni - Chaenomeles Lindley
MTT
2006
Pysyvä osoite
URI
Tiivistelmä
Ruusukvittenit ovat kesävihantia, usein piikkisiä (oraisia) yksikotisia pensaita, jotka kuuluvat ruusukasvien (Rosaceae) heimoon. Chaenomeles-suvun peruskromosomiluku on 17. Suomessa tavattavat lajit, japaninruusukvitteni (C. japonica) ja harvinaisena kiinanruusukvitteni (C. speciosa), ovat diploideja (2n = 34). Ruusukvittenit ovat kotoisin Japanin ja Kiinan alueelta. Luontainen levinneisyysalue on sekä japanin- että kiinanruusukvittenillä hyvin suppea. Japaninruusukvitteniä esiintyy luonnonvaraisena ainoastaan Keski- ja Etelä- Japanissa, 100-2000 metrin korkeudella merenpinnasta rinnemailla, jokivarsilla ja järvien rannoilla, ja on lievästi mereisen ilmaston kasvi. Kiinanruusukvittenin luontainen kasvualue on nimensä mukaisesti eteläisessä Kiinassa, ja se on puolestaan lievästi mantereisen ilmaston kasvi. Ruusukvittenit eivät kuulu Suomen alkuperäiseen lajistoon, joten luonnossa mahdollisesti tavattavat kasvit ovat viljelykarkulaisia tai -jäänteitä. Ruusukvittenit muodostavat jonkin verran juurivesoja ja tuottavat itämiskykyisiä siemeniä, joten maahan pudonneista hedelmistä saattaa kasvaa siementaimia.
ISBN
952-487-061-4, 978-952-487-061-0
OKM-julkaisutyyppi
B1 Kirjoitus tieteellisessä aikakauslehdessä
Julkaisusarja
Maa- ja elintarviketalous
Volyymi
Numero
89
Sivut
Sivut
s. 16-20
ISSN
1458-5073