Merikutuinen siika Suomenlahdella

Tässä työssä selvitettiin Suomenlahden merikutuisen siian nykyistä esiintymistä ja tilannetta Suomen rannikolla poikaspyyntien, saalisnäytteiden sekä nykyaikaisten geneettisten menetelmien avulla. Itäisellä Suomenlahdella esiintyy edelleen merikutuista siikaa ja saaristosta jokisuualueiden ulkopuolelta löytyy keväisin vastakuoriutuneita siianpoikasia. Vertailu vanhempiin havaintoihin poikasten esiintymisestä antaa viitteitä siitä, että poikasten esiintymisalue itäisellä Suomenlahdella olisi supistunut. Poikasina merestä pyydetyt merikutuiset siiat poikkeavat geneettisesti Kymijoen vaellussiiasta. Erot ovat kuitenkin pieniä ja myös kantojen sekoittumista on luultavasti tapahtunut, erityisesti idässä Virolahden alueella, missä osa geneettisesti merikutuisiksi siioiksi luokitelluista yksilöistä oli nopeakasvuisia. Merikutuisten siikakantojen geneettisessä rakenteessa havaittiin myös paikallisia eroja Virolahden ja Pyhtään välillä. Toisaalta poikasnäytteiden yhteydessä on todennäköistä, että näyte-erään voi joutua lähisukulaisia. Tämä voi vääristää tuloksia siten, että ryhmien väliset geneettiset erot korostuvat. Pyhtäältä pyydettyjen merikutuisiksi siioiksi luokiteltujen yksilöiden kasvu oli hidasta ja vastasi vanhoja tietoja merikutuisen siian kasvunopeudesta, toisin kuin Virolahdella. Paikalliset erot voivat olla merkittäviä ja pääosin vain kahdelta alueelta kerätyt aineistot eivät anna kattavaa kuvaa koko itäisen Suomenlahden merikutuisesta siiasta. Tarkempien tietojen saaminen edellyttäisi laajamittaista ja alueellisesti kattavaa näytteiden keruuta. Hangon Bengtsårin alueella edelleen esiintyvä merikutuinen siika on säilynyt geneettisesti eriytyneenä omana kantanaan. Tämä alueen alkuperäinen siikakanta olisi edelleen sopiva istutuskanta ainakin Hangon ja Raaseporin merialueelle. Itäisen Suomenlahden merikutuisen siian soveltuvuus istutuksiin on heikko, sillä useat yksilöt ovat hidaskasvuisia. Lisäksi sopivien emokalojen tunnistaminen ja valinta pelkästään ulkoisten ominaisuuksien perusteella on vaikeaa ja siksi toiminta voisi pahimmillaan edesauttaa siikamuotojen sekoittumista. Itäisellä Suomenlahdella osa merikutuisista siioista ainakin Pyhtään alueella kasvaa hitaasti ja jää niin pieneksi, että ne eivät tehokkaasti jää nykyisen säätelyn sallimiin solmuväliltään 45 mm:n verkkoihin. Selkeitä perusteita merikutuisen siian pyynnin sallimiseksi tätä pienemmillä solmuväleillä ei kuitenkaan löydetty. Merikutuiseen siikaan kohdennetussa pyynnissä Virolahdella tuli sivusaaliiksi runsaasti vaellussiikaa. Lisäksi paikalliset erot kasvunopeuksissa voivat olla merkittäviä. Yksi edellytys pienemmällä solmuvälillä tapahtuvalle pyynnille olisi se, että pyynti saataisiin kohdistettua lähes pelkästään merikutuiseen siikaan. Tämä edellyttäisi lisäselvityksiä. Toisaalta on riski, että myös pienempiin yksilöihin kohdistuvalla pyynnillä vaarannettaisiin alueella esiintyvän merikutuisen siian olemassaolo tilanteessa, jossa tämän siikamuodon esiintymisalue on mahdollisesti muutenkin supistumassa.