Erikoiskasvit kasvintuotannon monipuolistajina

Abstract

Pellot ovat paitsi hyötyaineiden tuottajia myös tärkeitä geneettisen-, eliö- ja maisemakirjon ylläpitäjiä. Pellon käytön ja viljelykasvilajiston muutosten on todettu ainakin osittain kaventaneen peltoeliöstön kirjoa. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on selvittää, millaisia kasveja Suomessa on historian saatossa viljelty, miten kasvilajisto on vuosisatojen kuluessa muuttunut ja miten erikoiskasvit ovat monipuolistaneet viljelyä. Katsaukseen on kerätty tietoa myös kasvien yleistymiseen johtaneista tekijöistä. Viljelykasvilajistosta on tapahtunut muutoksia koko historiamme ajan. Pääviljelykasvit ovat vuosisatojen aikana vaihtuneet, ja muutoksiin on syytä varautua tulevaisuudessakin. Potentiaalisten viljelykasvien määrä on nykyisin runsaimmillaan. Milloinkaan aiemmin meillä ei ole ollut tietotaitoa näin monista kasvilajeista. Peltoa kuitenkin viljellään yksipuolisemmin kuin koskaan, sillä samalla lohkolla kasvilaji vaihtuu yhä harvemmin. Erikoiskasvit ovat rikastuttaneet viljelyämme monin eri tavoin. 1800-luvulla peruna, kaura, viljellyt nurmikasvit ja kuitupellava paransivat vuoroviljelymenetelmien käyttöönottoa. Sen sijaan 1900-luvun erikoiskasvien kuten vehnän, sokerijuurikkaan ja kevätöljykasvien myötä tehokkuuden tavoittelu johti erikoistumiseen monimuotoisuuden kustannuksella. Nykyisille, 2000-luvun erikoiskasveille on ominaista se, että niiden avulla tavoitellaan viljelyyn myös monipuolisuutta. MONIKASVI-hankkeen erikoiskasvit edustavat eri vuosisatoja. Yhteistä niille on kuitenkin erikoisten ja varmasti myös tulevaisuuden kuluttajaa kiinnostavien hyödykkeiden ja raaka-aineiden tuottaminen. Viljelyn laajenemiseen on tarvittu yhteiskunnallisen latauksen ohella markkinalähtöistä kysyntää. Kulutustapojen vaikutusta monimuotoisuuteen tuleekin selvittää tarkemmin. Lisäksi on panostettava erikoisempien kasviraakaaineiden jatkojalostukseen ja tuotettava tietoa monipuolisen viljelyn taloudellisesta kannattavuudesta.