Vuoksen vesistön järvitaimenkantojen geneettinen kartoitus ja laitoskalaston eheyttäminen (VuoTaGe) : Loppuraportti

Vaelluskalakannoista kerättävää genomista tietoa voidaan käyttää niiden viljelytoiminnan kehittämiseen (geneettinen hallinta), tuki-istutusten kohdentamiseen ja hoitotoimien tuloksellisuuden tarkkailuun. Tässä tutkimushankkeessa selvitettiin Luken säilytysviljelyssä pidettävien ja Vuoksen vesistöalueen järvitaimenkantojen (Pielisen ja Heinäveden reitit) perinnöllistä eroavaisuutta SNP-geenimerkkien sekvensoinnilla. Vertailevaa genotyypitysaineistoa kerättiin ja analysoitiin lisäksi muutamista Pielisen valuma-alueella olevista purotaimenkohteista. Osasta luonnosta pyydettyjä purotaimenen poikasia perustettiin emokalasto Luken laitosviljelyyn, jolloin paikallista kantaa edustavien koiraiden ja vaeltavan hoitokannan (JT-VUV) naaraiden risteyttämisellä tuotettiin geneettisesti monimuotoista, ”villiytettyä” kalamateriaalia Pielisen ympäristön pienvirtavesien tuki-istutuksissa käytettäväksi. Pielisen ja Heinäveden reitin taimenet jakautuivat hienokseltaan toisistaan poikkeaviin geneettisiin ryhmiin: Lieksanjoesta ja Pielisjoesta pyydetyt emokalat sekä samoilta alueilta perustettu laitoskanta ryhmittyivät yhteen, ja Heinäveden reitin laitoskanta erosi näistä merkitsevästi omaksi populaatiokseen. Osakantojen välillä oli kuitenkin havaittavissa aiempi geneettinen sekoittuminen viljelyssä. Havaittujen erojen perusteella Lieksanjoen-Pielisen ja Heinäveden reitin emokalastojen eriyttäminen on edelleen käypä ratkaisu Vuoksen vesistön järvitaimenkantojen hoidossa. Viljelykantojen eriyttäminen edellyttää samalla johdonmukaista istutusten alueellista linjausta. Paikalliset taimenpopulaatiot osoittautuivat teholliselta kooltaan ja monimuotoisuudeltaan pieniksi ja erottuivat toisistaan omaleimaisina, joko osin tai täysin eristäytyneinä ryhminä. Hieman yllättäen havaittiin Viekijoen ja Kuohattijoen purotaimenissa geneettistä yhteneväisyyttä ja ensin mainitun populaation osalta myös sekoittumista Pielisen reitin järvitaimeneen. Toisaalta merkillepantavaa oli, ettei merkittävää sekoittumista esiintynyt edes sijainneiltaan läheisten ja tosiinsa suorassa yhteydessä olevien uomien välillä (Juuanjoki-Vepsänjoki ja Ihantojoki-Korisevanjoki). Osassa tutkittuja pienvirtavesiä näyttäisi lisääntyvän myös yksittäisiä järvitaimenia, jolloin paikalliset populaatiot saavat luontaista geenivirtaa vaeltavista yksilöistä. Luonnonvaraisten kalakantojen palauttamista ja säilymistä edesauttaa riittävä geneettinen monimuotoisuus, mikä tukee niiden resilienssiä ja sopeutumiskykyä muuttuvassa ympäristössä. Taimenen perinnöllisesti erilaistuneet kannat ovat arvokkaita suojelullisia yksiköitä, koska niiden ominaisuudet käsittävät paikallisiin olosuhteisiin tarvittavia sopeumia. Hankkeessa käynnistetyn risteytysohjelman avulla pienten ja eristyneiden taimenpopulaatioiden osittaista vaellustaipumusta voidaan kuitenkin auttaa palauttamaan keinollisesti niihin vesistönosiin, missä vapaa vaellusyhteys joen ja järven välillä on säilynyt tai saatu aikaan toimivalla kalatiellä.