Suomen maatalouden ympäristötukijärjestelmän sisältö ja toiminta

Koko peltoalasta noin 90 % eli noin kaksi miljoonaa hehtaaria oli mukana maatalouden ympäristötukijärjestelmässä vuonna 1995. Kaikista maatiloista noin 80 % lähti siten mukaan ympäristötukiohjelmaan, mikä oli enemmän kuin odotettiin. Tuella onkin merkittävä asema ympäristöystävällisten tuotantomenetelmien edistämisessä maataloudessa. Vuonna 1995 ympäristötuen kokonaismäärästä 95 % käytettiin ympäristötuen perustukeen ja loput erityistukiin, käy ilmi Maatalouden taloudellisen tutkimuslaitoksen tutkimuksesta, jonka on tehnyt tutkija Juha Siikamäki. Tutkimus käsittelee Suomen maatalouden ympäristötukijärjestelmän toimintaperiaatteita ja sen toteutumista järjestelmän toimeenpanon ensimmäisenä vuonna 1995. Tutkimuksessa selvitettiin lisäksi viljelijöiden mielipiteitä ympäristötukijärjestelmästä ja sen vaikuttavuudesta viljelymenetelmiin. Suomen maatalouden ympäristötukiohjelma on osa EU:n maatalous- ja ympäristöpolitiikkaa. Ympäristötukiohjelman tärkeimmät elementit ovat ns. perustuki ja erityistoimenpiteiden tuki. Perustuki on kattava järjestelmä, johon lähes kaikki viljelijät ovat oikeutettuja osallistumaan. Perustuesta EU maksaa puolet. Perustukea saadakseen viljelijän on sitouduttava noudattamaan viljelyssä ympäristöehtoja, joissa määritellään varsin yksityiskohtaisesti puitteet tilalla käytettäville viljelymenetelmille. Perustuen ehdot ovat mm. keinolannoitteiden, karjanlannan ja torjunta-aineiden käyttöä koskevia rajoitteita. Viljelijöiltä edellytetään myös suojakaistojen perustamista valtaojien ja vesistöjen varsille. Erityistuki on kohdennettu perustukea tarkemmin jonkin tietyn toimenpiteen toteuttamiseen, ja sen puitteissa maksetaan mm. luomutuotannon tukea. Vuonna 1996 perustuki viljalle vaihteli Etelä-Suomen A-tukialueen 1 053 markasta/ha Pohjois-Suomen C4-tukialueen 250 markkaan/ha. Nurmella vastaavat tuet olivat 1 727 mk/ha ja 850 mk/ha. Tuen taloudellinen merkitys on tutkimuksen kyselyn mukaan erityisen tärkeä Etelä-Suomen A-tukialueen viljelijöille. Viljelijöiden suhtautuminen ympäristötukijärjestelmään on tutkimuksen mukaan melko myönteistä. Perustuen ehtojen ei yleensä katsota aiheuttavan viljelyssä kovin suuria muutoksia tai tukeen nähden kohtuuttomia kustannuksia. Noin 60 % karjatiloista odotti perustuen ehtojen aiheuttavan investointeja tilallaan. Tarvittava investointi oli yleensä joko lantalan laajennus tai rakennus, ja investointitarpeen odotettiin olevan 50 000 - 60 000 mk. Noin kolmannes viljatiloista puolestaan odotti keskimäärin 12 000 markan investointia kasvinsuojeluruiskun ostoon tai kunnostamiseen. Suojakaistojen perustaminen ja keinolannoitukselle asetetut rajoitteet saivat aikaan merkittävimmät muutokset viljelyssä viljatiloilla. Karjatiloilla puolestaan lannan levitykselle ja varastoinnille asetetut ehdot vaikuttivat viljelijöiden mielestä eniten tuotantomenetelmiin. Tiedonsaannin ympäristötukijärjestelmästä ja sen ehdoista koettiin yleensä olleen riittävää, sillä vain noin 40 % viljelijöistä olisi kaivannut lisätietoa päättäessään järjestelmään mukaan lähtemisestä. Tärkein tietolähde ympäristötuesta oli ammattilehdistö.