Pohjanlahden siikakantojen vaelluserot ja ikäluokkien kokoerot : Siikakantojen ekologisten ominaisuuksien tutkimus geneettisen kannantunnistuksen avulla

Abstract

Siikasaaliiden osuus ammatti- ja vapaa-ajankalastuksessa on merkittävä. Tulevaisuuden kalastusmahdollisuuksien turvaamisen kannalta siikakantojen hoito yhdessä kalastuksen säätelyn kanssa on välttämätöntä. Pohjanlahden siikasaalis koostuu useasta erillisestä rannikkoalueen siikakannasta. Suurin osa siikakannoista on jokiin lisääntymään vaeltavia vaellussiikoja ja pienempi osa meressä lisääntyviä merikutuisia siikoja eli karisiikoja. Pohjanlahden siikasaaliisiin vaikuttavat huomattavissa määrin laajamittaiset siikaistutukset. Uhanalaisuusarvioinnissa Pohjanlahden luonnonvarainen vaellussiikamuoto on todettu erittäin uhanalaiseksi (EN) ja merikutuinen siika vaarantuneeksi (VU). Tämän hankkeen tarkoituksena oli muodostaa mahdollisimman kokonaisvaltainen kuva niistä siikakantojen ekologisista eroista, jotka vaikuttavat siihen, miten kannanhoito ja kalastuksen vaikutukset kohdistuvat eri siikakantoihin. Yksittäisten siikakantojen osuus Pohjanlahden eri alueiden siikasaaliista on selvitetty aiemmin geneettisiin eroihin ja siivilähammaslukuun perustuvalla siikakantojen erottelumenetelmällä. Tässä työssä hyödynnettiin geneettistä kannantunnistusta ja selvitettiin eri siikakantojen pituus, paino, ikä, sukupuoli ja sukukypsyysaste. Näin saatiin kuva niistä siikakantojen ekologisista erityispiirteistä, jotka vaikuttavat todennäköisyyteen tulla kalastetuksi ja jotka määrittelevät minkälaisia kalastuksen vaikutukset eri siikakantoihin ovat. Lisäksi selvitettiin osasta siikakantoja niiden vaelluskäyttäytymis- ja kasvueroja. Vaelluskäyttäytymisessä oli selkeitä eroja siikakantojen välillä sekä syönnösvaelluksen aikana että kutuvaellusaikana. Vaellussiikakantojen vaelluskäyttäytyminen erosi merikutuisten siikojen käyttäytymisestä selkeästi. Vaellusmatkojen pituudet vaihtelivat sekä siikakantojen välillä että siikakantojen sisällä. Vaelluserot vaihtelivat käytännössä aivan kutujokien edustalle jäävien siikojen olemattomasta vaelluksesta Tornionjoen vaellussiikojen 500–700 kilometrin vaelluksiin. Siikakantojen välillä oli myös eroja ikäkohtaisessa saaliskoossa, mikä viittaa eroihin kasvunopeuksissa. Kemi-Oulujoen pääosin viljelytaustaiset vaellussiiat olivat suurempia kuin Tornionjoen luonnonvaraiset vaellussiiat. Ahvenanmaan merialueen karisiiat olivat kooltaan lähes vaellussiikojen kokoisia, kun taas Merenkurkku-Kalajoen merialueen karisiiat olivat selkeästi pienimpiä. Siikojen vaelluskäyttäytyminen oli myös yhteydessä niiden ikään ja sukukypsyysasteeseen. Saaliiksi saatujen siikojen ikä vaihteli sen mukaan, miltä merialueelta ne oli pyydetty – nuorimmat pyyntikokoiset vaellussiiat kalastettiin kauimpana kutujoiltaan. Sekä vaelluskäyttäytyminen että kalojen kokoerot vaikuttavat suoraan todennäköisyyteen, jolla kalat tulevat kalastetuiksi eli siihen, ovatko kalat kalastusalueella kalastusaikaan ja voivatko ne ylipäätään tarttua pyydyksiin. Pohjanlahdella pyydykset ovat pääosin verkkoja, ja ne valikoivat saaliskalat koon perusteella. Kalojen ikäkohtaiset kokoerot ja niiden perustana olevat erot kasvunopeuksissa, samoin kuin ikä- ja sukukypsyyserot merkitsevät, että kalastuksen säätelyllä ja kalastuksella on erilaiset vaikutukset eri siikakantoihin. Kalastusta säädeltäessä ja kannanhoitotoimia suunnitellessa, erityisesti hoitoyksiköitä määritettäessä, tulisi jatkossa ottaa huomioon myös erot siikakantojen ekologiassa. Näin voidaan turvata yksittäisten luonnonvaraisten siikakantojen elinvoimaisuus ja samalla myös parantaa siikaistutusten tehokkuutta.