Maatiaiskasvit museoympäristössä

Abstract

Museot vaalivat ja pitävät esillä kulttuuriperintöä: tärkeäksi koettuja asioita ja ilmiöitä, joiden merkityksestä puhuttaessa vedotaan menneisyyteen ja tulevaisuuteen. Biologinen kulttuuriperintö liittyy ihmisen paikalliseen luontosuhteeseen. Sitä tutkivat tieteenalat muodostavat yhdessä etnobiologian. Etnobiologia on siis resurssi, jonka tuella geenivaroista voidaan tehdä kulttuuriperintöä. Paikallismuseot vaalivat usein perinteisen maatalouden jäämistöjä. Museoiden pihamaalla kasvaa vanhoja hyöty- ja koristekasveja ajalta ennen paikan muuttamista museoksi. Yleensä ne eivät saa kulttuuriperinnön ansaitsemaa huomiota osana museon kokonaisuutta. MTT:n tutkimushankkeessa Kasvigeenivarojen tilalla suojelun edistäminen Suomessa Turun yliopiston museologian opiskelijat selvittelivät syksyllä 2007 seitsemän varsinaissuomalaisen paikallismuseon alueella kasvavia vanhoja hyötykasveja ja museoiden kiinnostusta maatiaiskasvien ylläpitoon osana museon toimintaa. Museoiden piha-alueilla kasvoi usein joitakin hedelmäpuita tai marjapensaita, joskus myös humalaa, parsaa tai muuta vanhaa hyötykasvikantaa, kuten yrttejä ja rohdoskasveja. Niistä ei yleensä huolehdittu eikä niitä hyödynnetty. Museoissa todettiin olevan kyllä tilaa myös lisäviljelyksille. Maatiaisten viljelyyn oli kiinnostusta melkein joka museossa, mutta työvoimasta oli pulaa. Myös asiantuntemusta kaivattiin lisää. Maatiaisten viljely näyttäisi olevan yhtä mahdollista kotiseutuyhdistysten eiammatillisissa museoissa kuin kuntien tai valtion ylläpitämissä ammatillisissa kohteissa. Yhdistysten museoiden potentiaalisena vahvuutena on joustava monenlaisten vapaaehtoistoimijoiden mukanaolo. He tuovat mukanaan oman asiantuntemuksensa. Tärkeää on, että osallistuvilla on asiaan oma, elävä kiinnostus. Kaikissa tapauksissa maatiaisten ylläpidon jatkuvuus on keskeinen kysymys. Biologisen kulttuuriperinnön vaalinnassa globaali tavoite liittyy paikallistason toimintaan. Suomen joka kunnassa on kotiseutumuseo. Ne ovat todellinen potentiaali joidenkin paikallisten kasvikantojen ylläpitäjinä ja levittäjinä sekä maatiastietämyksen välittäjinä.

Museums take care of, promote and interpret cultural heritage. Cultural heritage consists of things that are actually considered to be important for both the past time and the future. The biological heritage relates to the interrelationship between culture and nature. Ethnobiology connects the disciplines researching these relationships. Local museums often take care of the remains of traditional agriculture. In the yards or gardens of the museums old cultivated plants still grow, originating from the time before the museums themselves. In autumn 2007 as a part of the research project On farm conservation in Finland by MTT Agrifood Research Finland, the students of museology from the University of Turku mapped old cultivated plants in seven local museums in SW Finland and interviewed museum personnel and other museum actors if they were interested in cultivating some heritage plants in the museum as a part of the museum activities. It appeared that in the museum yards there often grow some fruit trees or berries, sometimes also hops, asparagus or other old cultivated plants, like herbs and medicinal plants. These plants were usually not taken care or use of. Usually they are not considered as a part of the cultural heritage presented by the museums. The interviewees mostly stated that there was more land that could be used for plant cultivation in the museum area. In almost every museum there was shown interest for cultivation of heritage plants, but there was short of workers. Expertise was also needed more. It seems to be that the cultivation of heritage plants would be as possible in the non-professional local museums run by local culture associations as in professional museums. In Finland, every parish has its museum of local history and culture, mostly non-professional. The strength of the museums of registered associations lies in that they can mobilize many kinds of voluntary actors. The volunteers bring their own know-how along them. It s important that they all have their own lively interest for the task. The continuity of the cultivation will always be of focal importance. Biological heritage connects a global goal with local activities. The local museums have a real potential to take care of some local landrace populations and to promote for the landraces and their use.