Lyijy ja kadmium rohdos- ja yrttikasveissa : Kirjallisuuskatsaus

Abstract

Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on koota yhteen tietoa yrtti- ja rohdoskasvien raskasmetalleista Euroopassa. MTT:n vertailututkimus osoitti yrttien lyijypitoisuuksien olevan Suomessa alhaisempia kuin muualla Euroopassa vuonna 1990. Kadmiumpitoisuudet eivät tuolloin eronneet yhtä selvästi. Vuonna 2003 kotimaisten yrttien lyijypitoisuudet olivat noin 60 % alhaisempia kuin 1990. Yrttien kadmiumpitoisuudet eivät olleet laskeneet samalla aikavälillä. Yrttien osuus päivittäisessä ravinnossa on pieni, joten niiden merkitys raskasmetallien lähteenä voidaan arvioida vähäiseksi. Kotimaisten yrttien kadmiumpitoisuudet eivät ylittäneet EY-komission asetuksessa 466/2001 määritettyä raja-arvoa, 0,2 mg kg-1 tuorepainoa kohden. Saksalainen suositus sallii rohdoskasveille korkeintaan 0,2 mg kg-1 kadmiumia kuivapainoa kohden. Vuonna 1990 tutkituista kotimaisista kasvinäytteistä 9 % ylitti tämän rajaarvon. Kasvit voidaan luokitella kadmiumia kerääviin ja sitä välttäviin lajeihin. Ongelmallisia kasvilajeja kadmiumin kerääntymisen suhteen voivat olla rakuuna, mäkikuisma, kamomilla, siankärsämö, tilli, ampiaisyrtti, voikukka, koivu (lehdet), paju, keto-orvokki, unikko (siemenet) ja pellava (siemenet). Niukasti kadmiumia kerääviä lajeja ovat puolestaan sitruunamelissa, salvia, anisiisoppi, piparminttu ja kumina (siemenet). Jatkojalostuksen aikana raakaaineesta liukeni raskasmetalleja vesiuutoksiin 5-45 % ja alkoholiuutoksiin 3- 20 %, mutta niiden ei todettu juurikaan siirtyvän raaka-aineista tislattuihin öljyihin. Tämän selvityksen mukaan Suomella on edellytykset puhtaan yrttiraakaaineen tuotantoon. Viljelypeltojen ja kasvilajien valinta on tehtävä huolellisesti hyvän lopputuloksen takaamiseksi. Yrttikasvien lajikohtaisten ominaisuuksien huomioonottaminen ja maaperän raskasmetallipitoisuuksien analysointi on suotava toimenpide viljelyn suunnittelussa.

The aim of this literature review was to pool data on heavy metal accumulation in herbs, spices and medicinal plants in Europe. A comparative study performed by MTT Agrifood Research Finland in 1990 showed that lead concentration in Finnish herbs was clearly lower that in herbs produced in other parts in Europe. Cadmium concentrations did not differ much between countries. The lead concentration in Finnish herbs was approximately 60% lower in 2003 compared with in 1990 according to repeated measurements done at MTT. Cadmium concentration in the herbs did not decrease during the same time period. The proportion of herbs in daily food intake is relatively small and thus their role as source of heavy metals in the human diet is minor. Cadmium concentrations in domestic herbs did not usually exceed the EC threshold limit 0.2 mg Cd kg-1 fresh weight. A German proposal allows 0.2 mg Cd kg-1 plant dry weight for medicinal plants. This limit was exceeded in 9% of the Finnish samples analysed in 1990. Plants can be classified as cadmium accumulating and cadmium excluding species. Problematic plant species regarding cadmium accumulation from the soil include tarragon, St. John s wort, chamomile, yarrow, dill, dragonhead, dandelion, birch leaves, pansy, poppy (seeds) and flax (seeds). Only trace amounts of cadmium were found in lemon balm, salvia, anise hyssop, peppermint, nettle and caraway (seeds). During further processing 5-45% of the heavy metals in the raw material leached into water and 1-16% into alcohol infusions, but they did not accumulate in the essential oils distilled from the raw material. The results of our report show that Finland has potential to produce raw herbal material containing low levels of lead and cadmium. Fields and plant species need to be carefully selected however. We recommend that special characteristics of each plant species should be taken