Minskad miljöbelastning - hot eller möjlighet på pälsfarmen?

Abstract

Rehun ympäristöystävällisyys tarkoittaa käytännössä sitä, että tuotantoeläimen eritteet sisältävät vähemmän typpi- ja fosforiyhdisteitä. Samaa tarkoitetaan myös rehuilla, joiden tuhkapitoisuus on alhainen ja tuhkan sulavuus hyvä. Lisäksi rehun sisältämä valkuaislähde on suhteessa eläimen valkuaisen tarpeeseen ja valkuaisen sulavuus korkea. Keväällä 2004 Kannuksen tutkimusasemalla havaittiin lyhytkestoisessa (12 vrk) tutkimuksessa mielenkiintoinen yhteys juuri edellä mainittujen seikkojen välillä. Kokeessa verrattiin neljää rehua, jotka sisälsivät 11,3 % kuivattua eläinperäistä valkuaisraaka-ainetta. Eläinperäiset valkuaisraaka-aineet olivat: valkuaistiiviste (Suomen Rehu), höyhenjauho (Kepro Oy), lihahöyhenjauho (Findest Protein®) ja lihaluujauho (Honkajoki Oy). Nuoret sinikettunaaraat jaettiin neljään käsittelyryhmään, joissa jokaisessa oli seitsemän eläintä. Turkiseläinrehu vastasi kevätkauden rehua, joka sisälsi mm. broilerisivutuotetta, silakkaa, kypsää ohraa, vitamiineja, muilta paitsi eläinperäisen valkuaislisän osalta. Koostumukseltaan samanlaisissa rehuissa yhden raaka-aineen muutos (osuus 11,3 % rehusta) vaikutti rehun tuhkapitoisuuteen ja siten ulosteen tuhkan määrään (taulukko 1). Tulosten mukaan rehun korkea luu- eli tuhka- eli kivennäisainepitoisuus ja rehun huono sulavuus alensivat siniketun rehun hyväksikäyttökykyä. Rehun korkea tuhkapitoisuus heikensi rehun muiden ravintoaineiden sulavuutta. Huono rehun hyödynnettävyys lisäsi sonnan fosforipitoisuutta (kuva 1). Vastaavasti rehuissa, joissa oli alhainen tuhkapitoisuus (rehut, joissa höyhen- tai lihahöyhenjauho oli eläinperäisenä valkuaisraaka-aineena) ja tuhkan sulavuus oli 16 - 19 %, myös rehun muiden ravintoaineiden sulavuudet olivat korkeammat kuin muissa ryhmissä. Tuloksista käy selvästi ilmi, että ympäristökuormituksen kannalta turkistilallisen on edullisinta vaatia rehuun raaka-aineita, joissa on alhainen tuhkapitoisuus ja tuhkan hyväksikäytettävyys on riittävä. Turkistilallinen joutuu siis puntaroimaan, tuovatko kiristyvät ympäristösäädökset hyötyä vai haittaa tuotantotoimintaan. Rehututkimusten valossa näyttää siltä, että eläimen paremmin hyödynnettävissä oleva ravinto tulee aikaa myöten edulliseksi sekä tuotannolle että ympäristölle. Paremmin eläimelle soveltuva rehu vähentää rehuhävikkiä ja on hinnaltaan edullisempaa kuin rehu, jossa ravintoaineiden sulavuus ei ole paras mahdollinen ja/tai ravinteiden suhde ei ole eläimen kannalta ihanteellinen. Tutkimuksen avulla näihin kysymyksiin haetaan vastausta MTT:n Kannuksen tutkimusasemalla jatkossakin. Ravitsemus- ja ympäristötutkimus toimii siten sekä turkistilallisen että ympäristön parhaaksi ja antaa tuottajalle itselleen mahdollisuuden sopeuttaa tuotantonsa järkevin ja yksinkertaisin keinoin yhteiskunnan asettamiin tavoitteisiin.