Suojakaistat ja maatalouden ympäristöpolitiikka

Abstract

Tutkimme suojakaistojen käyttöön liittyviä yhteiskunnallisia hyötyjä ja kustannuksia. Vertaamme toisiinsa kolmea politiikkavaihtoehtoa: (i) yhteiskunta ei ohjaa viljelijöitä ympäristönsuojeluun (markkinaratkaisu), (ii) Suomen maatalouden nykyinen ympäristöpolitiikka, ja (iii) yhteiskunnallisesti optimaalinen politiikka. Empiirisen analyysin mukaan nykyinen perustoimenpiteiden tuki lannoiterajoitteen ja suojakaistanormin yhdistelmänä tulee suhteellisen lähelle yhteiskunnan optimia, joskin suojakaista on keskimäärin vain puolet optimileveydestä ja lannoiterajoite on kevätvehnälle ja ohralle optimia tiukempi. Analyysi osoittaa myös, että tuotantokasveille kohdennetut pintaalatuet luovat kannustinongelman leveämpien suojakaistojen perustamiselle. Pinta-alatukiin tulisikin yhdistää ympäristölliset ehdot, erityisesti vaatimus nykyistä leveämpien suojakaistojen perustamisesta vesistön varteen sekä pellonpiennarten ja pellon ja metsän välisten reunavyöhykkeiden leventämisestä biologisen monimuotoisuuden edistämiseksi.

This article develops a theoretical framework for analyzing the social costs and benefits of buffer strip establishment. An empirical simulation model is used to estimate the magnitude of these costs and benefits under conditions characteristic of southern Finland. The model indicates that the current agrienvironmental payment program with mandatory buffer strips and fertilizer use restrictions comes close to the social optimum. Small inefficiencies arise from the fact that the mandatory buffer requirement of the current program is only half of the socially optimal size, and fertilizer use restrictions for most crops are more stringent than those required by the social optimum.