Lypsykarjan keskituotos ja kestävyys

Abstract

Lypsylehmien keskituotosta on yleisesti pidetty karjan hyvyyden mittarina. Lehmien ruokinnan voimakkuuden avulla saavutettuun keskituotoksen nostoon oletettavasti liittyy sairastuvuusriskin ja samalla ennenaikaisten poistojen riskin lisääntyminen. Nämä tekijät heikentävät korkeasta keskituotoksesta saatavaa taloudellista etua pitkällä aikavälillä tarkasteltuna. Pitkän aikavälin tarkastelussa keskituotosta parempi mittari hyvälle karjalle on elinikäistuotos.

Keskituotosta voidaan nostaa ruokinnan keinoin lehmän perinnöllisen tuotoskyvyn rajoissa. Merkittävä tuotostason nosto saavutetaan ainoastaan korjaamalla mahdollinen aliruokinta. Tuotosseurantatiloilla ruokinnan energiapitoisuus nousi vain 0,2 MJ ME/kgka, kun keskituotosluokka nousi tasolta 6500 kg/v tasolle 11500 kg/v. Dieetin OIV-pitoisuus nousi vastaavasti 7 g OIV/kgka. Yli 8500 kg/v tuotosluokissa erot ruokinnassa eivät olleet merkittävän suuria. Suurissa tuotosluokissa lehmien syöntikyky oli merkittävästi lisääntynyt, mikä on todennäköisimmin seurausta perinnöllisistä eroista.

Maitotuotoksella ja poikimakerralla on voimakas positiivinen riippuvuus. Lehmien tuotantoiässä tai poikimakerroissa ei kuitenkaan ole suurta eroa matalan ja korkean keskituotoksen tilojen välillä eli tutkimusaineistossa hyvien tilojen kaikki poikimakertaluokat tuottivat hyvin. Holstein-rodun käyttö ja korkea tuotosindeksi korreloivat positiivisesti keskituotoksen kanssa. Aineistosta ei saada selville yksittäisiä management-tekijöitä kuten esimerkiksi rajoitettua rehun saatavuutta, mikä selittäisi matalaa tuotosta karjatasolla.

Lehmien tuotosindeksillä ja tuotantoiällä oli positiivinen riippuvuus, kun verrattiin keskenään samana vuonna syntyneitä lehmiä. Tuotostason jalostaminen ei kokonaisjalostusarvostelussa siten heikennä lehmien kestävyyttä.