Toimenpideohjelma Kymijoen lohikannan elvyttämiseksi

Abstract

Kymijoen alkuperäinen lohikanta hävisi lopullisesti 1930-luvulla, kun Ahvenkosken haaraan ja Langinkosken haaran Koivukoskeen rakennettiin voimalaitokset. Kymijokeen alettiin kotiuttaa Nevajoesta tuotua lohikantaa vaelluspoikasistutusten avulla 1970 luvun lopussa, kun jokivarren teollisuuden ja yhdyskuntien vesiensuojelutoimet olivat parantaneet jokiveden laadun vaelluskaloille taas soveltuvaksi. Kymijoki laskee mereen pääosin kolmen suuharan kautta. Nykytilassa lohi pääsee nousemaan Kymijokeen noin 40 km matkan Anjalankosken voimalaitokselle asti itäisten Langinkosken ja Korkeakosken haarojen kautta. Ahvenkosken voimala estää toistaiseksi täysin lohien nousun läntisen suuhaaran kautta jokeen. Anjalankosken yläpuolinen jokialue muodostaa perättäisten voimalaitosten patoaltaiden ketjun, jossa ei ole jäljellä lohelle soveltuvaa lisääntymisaluetta. Anjalankosken alapuolisella jokialueella arvioidaan olevan lohen kutu- ja poikasalueeksi soveltuvaa koski- ja virta-aluetta yhteensä 265 hehtaaria, joka voisi tuottaa arviolta 100 000–300 000 vaelluspoikasta. Tämän lisäksi on noin 1 000 hehtaaria virtaavaa jokialuetta, joka osaltaan mahdollisesti lisää poikatuotantokapasiteettia. Kutu- ja poikasalueet sijaitsevat lähes kokonaan alimpien voimalaitospatojen yläpuolisella jokialueella. Koivukosken ja Korkeakosken voimalaitosten yhteydessä olevat kalatiet toimivat kuitenkin puutteellisesti ja estävät merkittävästi lohien nousua kutualuille. Vaelluspoikasmäärän arvioidaan vaihdelleen 15 000–90 000 poikasen välillä vuosina 2014–2024. Kymijoen lohen luonnonpoikastuotantoa on pyritty vahvistamaan erinäisillä toimenpiteillä kalatalousviranomaisen, jokivarren teollisuuden, kaupunkien ja kuntien sekä myös kansalaisjärjestöjen toimesta. Valtio rahoitti vuonna 2016 avatun kalatien rakentamisen Korkeakosken voimalan yhteyteen. Kymijoen lohikannan tila tunnetaan riittävän hyvin arviointimenetelmiin liittyvistä epävarmuuksista huolimatta. Lohikannan tilaa seurataan vuosittaisilla sähkökoekalastuksilla, vaelluspoikaspyynnillä ja nousukalalaskureilla. Konkreettiset toimenpiteet luonnonpoikastuotannon edelleen vahvistamiseksi ovat kuitenkin edistyneet huonosti. Suurin este kannan vahvistumiselle on kalateiden huono toimivuus itäisissä suuharoissa ja myös kalateiden puuttuminen läntisestä suuhaarasta. Leimallista nykytilalle on laajapohjaisen yhteistyön ja toimijoiden välisen koordinaation vähäisyys. Tässä toimenpideohjelmassa ehdotetaan Kymijoen lohikantaa vahvistavien toimenpiteiden edistämiseksi Management Strategy Evaluation -prosessin toteuttamista, johon osallistuisivat Kymijoen kalatalouteen liittyvät tärkeimmät intressiryhmät ja päätöksiä tekevät ja toteuttavat tahot. Prosessin tuloksena syntyisi sopimus toimenpiteistä, jotka yhteistuumin nähtäisiin mahdolliseksi toteuttaa, sekä määriteltäisiin ajalliset ja määrälliset tavoitteet kannan tilan vahvistamiselle. Toimenpiteiden valikoimassa olisivat ehdolla vaellusyhteyksien avaamiseen ja parantamiseen liittyvät toimenpiteet, kutu- ja poikasalueita parantavat jokiuoman kunnostukset, poikasistutukset, kalatalousvelvoitteiden kohdentaminen, virtaamasäännöstely, joki- ja merialueen kalastuksen säätely, sekä tutkimus ja kannan tilan seuranta.