Tuotantokustannukset marjatiloilla

Tutkimuksessa kartoitettiin eteläsavolaisten marjaviljelmien tuotantokustannuksia vuosilta 2004 2005 ja tuotettiin aineistoa valtakunnalliseen lohkotietopankkiin. Seurantaan osallistui 17 tilaa, joilla viljeltiin yhtä tai useampia seuraavista satokasveista: mansikka, vadelma, herukat ja omena. Mansikkaja mustaherukkatiloja mukana oli riittävästi, jotta aineiston perusteella pystyttiin tekemään lohkotietopankin tarjoamaa kustannusvertailua. Myös vadelmasekä valko- ja punaherukkalohkojen tietoja pystyttiin suppeasti vertailemaan. Sen sijaan omenanviljelyä ei tässä julkaisussa käsitellä aineiston vähäisyyden vuoksi. Talouslaskennat tehtiin Wisu-viljelynsuunnitteluohjelman avulla. Tuotantokustannukset lohkoilla vaihtelivat paljon, ja samalla satotasolla toinen lohko saattoi tuottaa viljelijälleen voittoa ja toinen tappiota. Mansikantuotannon vertailussa parhaiten menestyivät lohkot, joilla satotaso oli korkea ja vieraan työvoiman käyttö tehokasta. Parhaaseen satotasoon yltävillä mansikkalohkoilla tuholaistorjunta oli tehty useammin kuin satotasoltaan heikommiksi jääneillä lohkoilla. Vadelmanviljelyn vertailussa työvoimakustannukset olivat vielä merkittävämmässä roolissa kuin mansikantuotannossa. Työn järkeistäminen onkin vadelmanviljelyn kannattavuuden kulmakivi. Merkittävin satotasoon vaikuttava hoitotoimenpide oli rikkakasvintorjunta. Herukanviljelyssä suurin kustannustekijä olivat kiinteät kustannukset eli koneet. Vierasta työvoimaa ei käytetty juuri lainkaan, mutta mitä enemmän omia työtunteja pellolla tehtiin, sitä parempi oli tulos. Nykyisillä mustaherukan viljelymenetelmillä tuotanto oli kannattavaa, jos satotaso oli kohtuullinen ja marja saatiin myytyä.