Pohjoismaisten maatiaisohrien verkkolaikunkestävyys

Abstract

Viljalajikkeiden kasvitaudinkestävyys on yksi suomalaisen kasvinjalostuksen keskeisimmistä jalostustavoitteista. Taudinkestävyys takaa osaltaan sekä lajikkeen viljelyvarmuuden että laadun. Taudinkestävä lajike hyödyntää kustannustehokkaasti kasvustolle suunnatut tuotantopanokset. Resistenssijalostustyön lähdemateriaalina ovat sekä lajikkeissa jo esiintyvä että uusi aiemmin hyödyntämätön kestävyys. Yhdistämällä eri resistenssigeenejä turvataan kestävyyden pitkäkestoisuus. Kasvukausina 2007 ja 2008 Jokioisilla tutkittiin Pohjoismaisen Geenivarakeskuksen (NordGen) maatiaisohra-aineistoa. Testattavana oli 89 ohragenotyyppiä, joista 50 oli Suomesta, 16 Ruotsista, 10 Norjasta ja 13 Tanskasta. Vuonna 2007 genotyypit seulottiin verkkolaikun verkkotyyppiä (Pyrenophora teres f. teres) vastaan. Aineistosta karsittiin alttiimmat genotyypit ja kasvukaudella 2008 verkkolaikunkestävä materiaali seulottiin verkkolaikun laikkutyyppiä (Pyrenophora teres f. maculata) vastaan. Ohra-aineisto kylvettiin hill plott kylvönä 20 siementä yhteen mättääseen. Kasvien ollessa 2-3 lehtiasteella niiden tyvelle levitettiin 5 g ohran lehtisilppua, joka oli tartutettu kasvihuoneessa virulenssiltaan ja aggressiivisuudeltaan aiemmin testatuilla suomalaisilla verkkolaikkuisolaateilla. Verkkolaikkuinfektion määrä sekä reaktiotyyppi arvioitiin kasvukauden aikana kolmesti. Alttiina mittarina oli Pirkka-lajike sekä kestävinä mittareina CI9819- (verkkotyypin kestävä) ja CI2330-genotyypit (laikkutyypin kestävä). Vuoden 2007 verkkolaikun verkkotyypin seulontakokeessa 20 maatiaisohragenotyyppiä oli taudinkestävyydeltään vähintään hyvää tasoa ja näistä seitsemän oli verkkolaikunkestävyydeltään erinomaisia. Vuoden 2008 verkkolaikun laikkutyypin kestävyyskokeessa peltoolosuhteissa testatuista 20 maatiaisohrasta kuudella oli sekä hyvä verkko- että laikkutyypin kestävyys. Näiden maatiaisohrien verkkolaikkuresistenssiä selvitetään edelleen. Tavoitteena on löytää eri resistenssigeenien aikaansaamaa kestävyyttä, jota voidaan tulevaisuudessa hyödyntää suomalaisessa ohranjalostuksessa.