Rannikkolajien säätelyn tehostamismahdollisuudet ja -tarpeet Suomen rannikolla

Abstract

Suomen merenhoidossa asetettiin kaudelle 2016‒2021 uudeksi merenhoitotoimenpiteeksi (KALAT1) selvittää rannikkolajien kalastuksen säätelyn tehostamismahdollisuuksia ja -tarvetta. Selvitys toteutettiin asiantuntija-arviona. Tiedot rannikkolajien kantojen tilasta ja vapaa-ajankalastuksen saaliista ovat osin puutteellisia, mikä vaikeuttaa myös säätelytarpeen arviointia. Kaupallinen rannikkokalastus vähenee edelleen erityisesti verkkokalastuksen osalta, ja osa-aikaisten kalastajien osuus kasvaa. Myös vapaa-ajan verkkokalastus vähenee. Verkkokalastuksen väheneminen ja toisaalta kalakantoihin kohdistuvan muun saalistuspaineen lisääntyminen heikentävät verkkokalastuksen säätelyn mahdollisuuksia vaikuttaa kalakantoihin. Vapakalastusmenetelmien nopea kehitys jatkuu ja uudet pyynnin apuvälineet tulevat laajemman käyttäjäjoukon saataville. Vapaa-ajankalastuksen osuudet kokonaissaalista ovat monen lajin kohdalla selvästi suurempia kuin kaupallisen kalastuksen, ja vapaa-ajankalastuksen osuudet tulevat luultavasti kasvamaan vapapyydyksillä helposti pyydettävien lajien kohdalla. Kuhan alamitan osin porrastettu nosto vuosina 2016 ja 2019 on ollut kantojen tuotannon kannalta oikean suuntainen toimi. Sen vaikuttavuuden lisäämiseksi vastaava muutos tulisi saada myös kuhan pyynnissä käytettävien verkkojen silmäkokoihin erityisesti Saaristomerellä. Siian kalastuksen säätelyä muutettiin jo 2013 asettamalla siian verkkokalastukseen rannikon kattava pienin sallittu silmäkoko, johon tuli myös poikkeuksia mahdollistamaan paikallista merikutuisen siian pyyntiä Pohjanlahdella. Perämeren vaellussiian osalta toimenpiteellä saavutettiin tavoitteet vain osittain. Verkkokalastuksen vähenemisen sekä hylkeiden siikaan kohdistuvan kasvaneen saalistuksen seurauksena säätelyn kiristämisellä ei ehkä saavutettaisi lisähyötyjä. Rannikkolajien kohdalla korostuu alueellisesti ja paikallisesti toteutettavien säätelytoimien merkitys. Tässä kalatalousalueilla ja niiden laatimilla käyttö- ja hoitosuunnitelmilla tulisi olla merkittävä rooli. Vapakalastusmenetelmien tehostumisen myötä kuhan ja mahdollisesti myös hauen kohdalla saattaa tulla eteen tilanteita, joissa lajin vapakalastusta olisi perusteltua paikallisesti rajoittaa esimerkiksi päiväkohtaisilla kiintiöillä. Hauen kalastuksessa voisi joissain tilanteissa harkita paikallista välimitta- tai ylämittasäätelyä. Lisääntymisaikaisten hyvin toteutettujen ja tarkasti rajattujen kalastusrajoitusten tulisi muodostaa tärkeä osa alueellista ja paikallista kalastuksen säätelyä ja kalatuotannon jatkuvuuden turvaamista. Tämä koskee esimerkiksi kuhan, ahvenen ja hauen kalastusta. Ahvenen kalastuksessa muita säätelytarpeita mahdollisten paikallisten lisääntymisaikaisten rajoitusten lisäksi ei tällä hetkellä ole. Kampela ja made ovat molemmat vähentyneet, mutta perustetta kalastuksen säätelylle ei ole. Särkikaloilla tarvetta kalastuksen säätelyyn ja kantojen seurannan käynnistämiseen voi syntyä, mikäli niiden pyynti tulevaisuudessa tuntuvasti lisääntyy. Nahkiaisen kalastuksen paikallista säätelyä on syytä jatkaa, mutta jokialueiden välistä alueellista yhteistyötä säätelyn toteuttamisessa olisi perusteltua lisätä. Nahkiaissaaliista huomattava osa käytetään nykyisin voimalaitosten ohittavin ylisiirtoihin ja tämän toiminnan kokonaisvaikutuksia nahkiaiskantoihin olisi selvitettävä.