Vaihtoehtoisten CAP-tukimallien vaikutukset jäsenmaihin ja niiden poliittinen toteuttamiskelpoisuus

Abstract

Raportissa tarkastellaan Euroopan unionin maataloustukien jakoperusteita ja niiden uudistamisen mahdollisuuksia erityisesti poliittisen toteuttamiskelpoisuuden näkökulmasta. Nykyinen tukijärjestelmä perustuu pitkälti historiallisiin perusteisiin ja peltoalaan, mikä on herättänyt kritiikkiä sekä oikeudenmukaisuuden että tehokkuuden näkökulmasta. Tutkimuksessa analysoidaan vaihtoehtoisia tukimalleja, jotka huomioivat paremmin jäsenmaiden väliset erot esimerkiksi ostovoimassa, ympäristöhyödykkeiden tuotannossa sekä maatalouden tuloksellisuudessa. Raportissa tarkastellaan neljää pääasiallista mallia: hehtaariperusteista tasatukea, ostovoimakorjattua tasatukea, ympäristöpainotteista pinta-alatukea sekä tulosperusteisia resilienssimalleja. Näistä viimeksi mainitut jaetaan edelleen kokonaisindeksiin perustuviin malleihin – nykytilapainotettuun ja kehityspainotettuun resilienssimalliin – sekä osa-aluepohjaiseen resilienssimalliin. Mallien vaikutuksia arvioidaan jäsenmaittain erityisesti sen perusteella, miten ne muuttaisivat EU:n maatalousbudjetista saatavaa rahoitusta. Analyysin keskeinen osa on poliittisen toteuttamiskelpoisuuden arviointi EU:n päätöksentekojärjestelmässä. Päätökset edellyttävät määräenemmistöä, jossa yhdistyvät sekä jäsenmaiden lukumäärä että niiden yhteenlaskettu väestöosuus. Tutkimuksessa oletetaan yksinkertaistavasti, että jäsenmaat tukevat uudistusta, jos niiden rahoitusasema paranee tai säilyy ennallaan. Tulokset osoittavat, että alkuperäisillä valituilla painotuksilla mikään tarkastelluista malleista ei saavuta määräenemmistöä. Erityisesti väestökriteerin täyttyminen muodostuu keskeiseksi esteeksi, mikä korostaa suurten jäsenmaiden, kuten Saksan, Ranskan ja Italian, ratkaisevaa roolia. Näiden maiden intressit eroavat kuitenkin usein toisistaan, mikä vaikeuttaa yhteisymmärryksen saavuttamista. Poliittista toteuttamiskelpoisuutta tarkastellaan myös optimoimalla mallien painokertoimia numeerisesti. Monikriteerisen optimoinnin avulla pyritään samanaikaisesti maksimoimaan uudistusta tukevien maiden määrä ja niiden väestöosuus. Tulosten perusteella kaksi mallia nousee poliittisesti toteuttamiskelpoisiksi: ympäristöpainotteinen pinta-alatuki sekä osa-aluepohjainen resilienssimalli, jossa tuet kohdennetaan useiden maatalouden suorituskykyä kuvaavien indikaattorien perusteella. Keskeinen havainto on, että poliittisesti hyväksyttävät ratkaisut edellyttävät useiden kriteerien yhdistämistä siten, että eri jäsenmaaryhmien intressit tasapainottuvat. Lisäksi ostovoimakorjauksella on merkittävä rooli hyväksyttävyyden kannalta. Yksinkertaisemmat mallit, kuten tasatuki, eivät osoittaudu poliittisesti realistisiksi ilman merkittäviä mukautuksia. Raportti osoittaa, että maataloustukien uudistaminen on mahdollista myös vaihtoehtoisten kriteerien pohjalta, mutta käytännön toteutus edellyttää huolellista tasapainottelua poliittisten realiteettien kanssa. Erityisesti suurten jäsenmaiden asema sekä budjettivaikutusten jakautuminen ratkaisevat uudistusten etenemismahdollisuudet.