Luke
 

Tihkukastelun vaikutus mansikan, herukan ja avomaankurkun viljelyn talouteen

Pysyvä osoite

URI

Tiivistelmä

Kastelunhallinta on yksi osa puutarhakasvien laatutuotantoa, jossa pyritään riittävän suureen ja laadukkaaseen satoon ja siten mahdollisimman hyvään taloudelliseen tulokseen. Satopotentiaalin mahdollisimman tehokas hyödyntäminen luo edellytykset taloudellisesti kilpailukykyiselle tuotannolle. Avomaan puutarhakasvieilla tihkukastelu voi nostaa satotasoa merkittävästi perinteiseen kastelutapaan verrattuna, jolloin tuotantokustannukset laskevat tuotettua satokiloa kohden. Mansikalla tuotantokustannukset laskevat 25 - 30 % ja herukalla 30 - 35 %, kun oletetaan kastelutavan muuttuvan tihkukasteluksi ja satotason nousevan. Mansikan- ja avomaankurkuntuotannossa tihkukastelulla voidaan päästä kannattavaan tuotantoon, sillä asetetut tavoitteet yrittäjäperheen palkkavaatimuksen ja pääoman koron suhteen saavutetaan tai jopa ylitetään. Tihkukasteluun perustuva herukantuotanto on kannattavaa pinta-alaltaan suuremmissa yrityksissä. Pienemmissäkin yrityksissä saadaan korvausta yrittäjäperheen työlle ja pääomalle, mutta niiden tasosta joudutaan tinkimään. Tihkukastelun avulla voidaan tuottaa laadukas suuri sato, mutta samalla tihkukasteluun kohdistuu suuremmat taloudelliset riskit kuin tavanomaiseen kastelutapaan. Jos esimerkiksi satotaso jää alhaiseksi, tuotemarkkinat eivät toimi tai tuottajahinta jää matalaksi, voi tihkukastellusta tuotannosta syntyä suuremmat tappiot kuin tavanomaisesta tuotannosta. Toisaalta tihkukastelussa eri kasvutekijöitä voidaan kontrolloida tarkasti, jolloin suuren ja laadukkaan sadon saaminen on todennäköisempää kuin perinteisessä tuotannossa.

ISBN

951-729-849-8

OKM-julkaisutyyppi

B1 Kirjoitus tieteellisessä aikakauslehdessä

Julkaisusarja

Maa- ja elintarviketalous

Volyymi

Numero

46

Sivut

Sivut

s. 106-134 + 3 liitettä

ISSN

1458-5073

DOI