Bikarbonaatti ja kasvualustan ravinteisuus turve- ja puristenesteanalyyseissä männyn paakkutaimilla

Abstract

Kahden metsätaimiturpeen happamuutta ja ravinnepitoisuutta seurattiin kahden vuoden ajan turve- ja puristenesteanalyysillä männyn paperikennotaimien kasvatuksessa. Ensimmäisenä vuonna taimia lannoitettiin samalla tavoin (N 9,7, P 2,7 ja K 13,9 g/m2). Toisena vuonna lannoitus eriytettiin kolmelle tasolle (tavoitejohtokykyarvot 1. taso: 0,4–0,8, 2. taso: 0,9–1,4 ja 3. taso: 1,5–2,5 mS/cm). Ensimmäisenä vuonna puristenesteen pH-arvot vaihtelivat 4,9:stä 5,5:een ja olivat toisena vuonna selvästi korkeampia nousten syksyllä 6,1:een. Turpeen pH-arvot olivat 0,3–0,6 pH-yksikköä puristenesteestä mitattuja arvoja korkeampia. §§ Puristenesteen bikarbonaatti (HCO3–)-pitoisuudet olivat ensimmäisenä vuonna alhaisia (26–43 mg/l) mutta nousivat toisena vuonna aina 240 mg/l:aan. Pitoisuudet olivat sitä korkeampia mitä voimakkaammin taimia lannoitettiin, minkä vuoksi bikarbonaattipitoisuuden ja johtokyvyn välinen riippuvuus oli melko voimakas. Puristenesteen bikarbonaattipitoisuus ei ilmentänyt turpeen pH:ta eikä sillä voida korvata pH-mittausta. Tutkimuksen perusteella bikarbonaattimääritystä ei kannata sisällyttää turpeen puristenesteanalyysiin. §§ Turpeesta uuttamalla ja puristenesteestä suoraan analysoitujen makroravinnepitoisuuksien väliset riippuvuudet olivat melko voimakkaat fosforilla ja kaliumilla, mutta typellä riippuvuus oli alhainen. Puristenesteen johtokyky oli korkeimmillaan voimakkaimman lannoitusjakson jälkeen heinäkuussa, mutta turvelietoksesta mitattu johtoluku saavutti maksiminsa neljän viikon viiveellä elokuussa. Tämän eriaikaisuuden vuoksi johtoluvun ja johtokyvyn välinen riippuvuus oli heikko. §§ Puristenesteanalyysin tulokset vaikuttivat turveanalyysin tuloksia luotettavammilta nimenomaan typen kohdalla, mutta aineisto ei suppeutensa vuoksi soveltunut eri menetelmien paremmuuden vertailuun.