Assessment of the public debate in Finland on the reform of the CAP after 2013

Abstract

EU:n yhteinen maatalouspolitiikka uudistuu vuoden 2013 jälkeen. Euroopan komissio julkaisi uuden politiikan suuntalinjoja valottavan tiedonannon marraskuussa 2010. Tiedonanto antoi sysäyksen vilkkaalle keskustelulle EU:n yhteisen maatalouspolitiikan tulevaisuudesta. Lokakuussa 2011 Euroopan komissio julkaisi uuden politiikan lainsäädäntöehdotukset. Ne loivat pohjan EU:n komission, jäsenmaiden ja parlamentin neuvotteluille yhteisen maatalouspolitiikan tulevaisuudesta. Tämän raportin tavoitteena on tarkastella EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistamisesta käytyä keskustelua Suomessa. Raportissa tarkastellaan maanviljelijöiden ja elintarvikeyritysten etujärjestöjen, maaseutu- ja ympäristöjärjestöjen sekä muiden yhteiskunnallisten toimijoiden kantoja ja reaktioita komission 2010 marraskuussa julkaistuun tiedonantoon. Aktiivisimmin keskustelua yhteisen maatalouspolitiikan tulevaisuudesta ovat käyneet viljelijöiden etujärjestöt MTK ja SLC. Niille uudistuksessa on tärkeää maataloustuotannon säilyttäminen koko EU:n alueella, tuotantoon sidottujen tukien jatkuminen tulevaisuudessa sekä viljelijöiden aseman parantaminen elintarvikeketjussa ja viljelijöiden kohtaaman byrokratian vähentäminen. MTK on myös tuonut esille yhteisen maatalouspolitiikan toiseen pilariin kuuluvien politiikkakeinojen merkitystä maaseutualueiden tasapainoiselle kehitykselle. Myös Elintarviketeollisuusliitto (ETL) näkee suorien tukien säilyttämisen tarpeellisena sekä EU:n markkinatoimenpiteiden säilyttämisen nykyisellään. Ympäristö- ja eläinsuojelujärjestöt ovat painottaneet kannanotoissaan maataloustukien parempaa kohdentamista ympäristötoimenpiteisiin ja konkreettisiin toimiin eläinten olojen parantamiseksi. Lisäksi järjestöt vaativat, että maatalouspolitiikan tavoitteena tulisi olla ekstensiivisen kotieläintalouden tukeminen. Ympäristöjärjestöt tukisivat nykyistä enemmän luonnonmukaista tuotantoa ja kohdentaisivat tukea ekosysteemipalveluihin ja muihin julkishyödykkeisiin. Tukea tulisi siis maksaa maanviljelijöiden lisäksi muille maaseutuympäristön ylläpitäjille ja julkisten palveluiden tuottajille. Lisäksi ympäristöjärjestöt sisällyttäisivät maatalouden ympäristöhaitat maataloustuotteiden hintoihin. Eniten toimijoiden näkemykset eroavat EU:n komission ehdotuksesta, jonka mukaan 30 % ensimmäisen pilarin suorista tuista suunnattaisiin kaikille EU:n jäsenmaille yhteisiin ympäristötoimenpiteisiin. EU:n maatalouspolitiikan ensimmäisen pilarin "viherryttäminen" laajentaa nykyisiä täydentäviä ehtoja. Ympäristöjärjestöjen kanta on, että suoriin tukiin tulisi liittää riittävät ympäristönsuojelun vaatimukset. Myös eläinoikeusjärjestöt panostaisivat ympäristöä vähemmän kuormittaviin tuotantotapoihin. Eniten kritiikkiä ympäristötoimenpiteiden liittäminen osaksi suoria tukia taas aiheuttaa viljelijöiden etujärjestöissä. Kaikille maille samanlaisten vaatimusten ottaminen käyttöön nähdään haittaavan maatalouden tuottavuutta ja lisäävän byrokratiaa. Byrokratian lisääntyminen nähdään haittana myös hallinnossa. Suomen valtion eli Maa- ja metsätalousministeriön ja Suomen hallituksen näkemys on, että suorien tukien jakoa EU:n jäsenmaiden kesken tulisi tasoittaa. Suomi ei kuitenkaan hyödy suorien tukien tasaamisesta, sillä Suomessa peltohehtaarille maksettavien suorien tukien määrä on lähellä EU-27:n keskiarvoa. Tärkeäksi nähdään myös maataloustuotannon edellytysten turvaaminen koko EU:ssa. Suomessa maaseutupolitiikan toimijat ovat osallistuneet keskusteluun maatalouspolitiikan uudistuksesta erittäin vähän. EU:n komission virallisen konsultointiprosessiin lähetti kannanoton vain yksi suomalainen maaseutupolitiikan järjestö. Toisaalta maaseutupolitiikan toimijat ovat voineet käyttää myös muita keinoja vaikuttaa päätöksentekoon. Suomi oli esimerkiksi puheenjohtajamaa vuonna 2011 Euroopan LEADER-toimintaryhmien kattojärjestössä ELARDissa. Suomessa yhteisen maatalouspolitiikan kahden pilarin rakennetta kannatetaan laajasti. Lisäksi EU:n ja jäsenmaiden yhteisrahoituksen jatkuminen luonnonhaittakorvauksessa (LFA-tuki), ympäristö- ja maaseudun kehittämistuissa sekä oikeus maksaa tuotantoon sidottua tukea myös tulevaisuudessa saa laajaa kannatusta Suomessa. Myös uusien maatalouden riskienhallintavälineiden luomista tuetaan. EU:n komission esittämä tavoite viljelijöiden aseman vahvistamisesta elintarvikeketjussa sekä maatalouden kilpailukyvyn parantamisesta nähdään positiivisena kehityksenä Suomessa. Viljelijöiden toimiala- ja tuottajajärjestöjen avulla voitaisiin parantaa viljelijöiden neuvotteluasemaa tietyillä sektoreilla, kuten sokerijuurikkaan viljelyssä. Interventiojärjestelmä on myös useiden tahojen näkemyksen mukaan syytä säilyttää. Eräs vahvasti kannatusta saanut uudistus olisi LFA- ja ympäristötukien suuntaaminen objektiivisten kriteereiden perusteella. Suomessa keskustelua on myös herättänyt EU:n sokerikiintiöiden jatkuminen. Vastoin komission esitystä kaikki kantansa ilmoittaneet toimijat kannattavat sokerikiintiöiden jatkoa vuoden 2015 jälkeen. Kiintiöiden poistuminen todennäköisesti keskittäisi tuotantoa EU:n tehokkaimmille tuotantoalueille. Kansallinen sokerijuurikkaan tuki on turvannut sokerijuurikkaan viljelyn jatkumisen Suomessa vuonna 2006 toteutetun EU:n sokeripolitiikan reformin jälkeen. Pelkona on, että ilman kiintiöitä sokerijuurikkaan viljely loppuu Suomessa. Näin ollen sokerijuurikas voi olla ensimmäinen viljelykasvi, jonka tuotanto loppuu Suomessa EU:hun liittymisen jälkeen vuonna 1995. Varsinaisesta maatalouden uudistuksesta irrallinen, mutta vahvasti huolta aiheuttanut tekijä on Suomen kansallisen budjetin maataloustukiin kohdistuvat leikkaukset vuonna 2012. Leikkaukset tulivat ajankohtaisiksi Suomen uuden hallituksen ryhtyessä EU:n velkakriisin myötä valtiontalouden tasapainottamistoimiin kesällä 2011. Tämän lisäksi viljelijöiden asemaa heikentää EU:n komission budjettiehdotus EU:n seuraavalle rahoituskaudelle. Budjettiehdotuksessa esitetään, että maatalouden varat jäädytettäisiin vuoden 2013 tasolle. Suomi sijaitsee EU:n pohjoisimmassa osassa, jossa tuotanto-olosuhteet eivät ole yhtä suotuisia kuin muualla EU:ssa. Tästä syystä kansallisten tukien rooli maatalouden tulonmuodostuksessa ja tuotantovolyymien säilyttämisessä on Suomessa tärkeä. Myös toisen pilarin eli maaseudun kehittämisvarojen merkitys on suuri Suomelle. Leikkaukset luonnonhaittakorvauksen ja ympäristötukiohjelmien yhteisrahoitusosuuksissa olisivat haitallisia Suomen maataloudelle. Yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksen kanssa samaan aikaan käytävät neuvottelut Etelä-Suomen kansallisten tukien jatkosta vaikuttavat Suomen maatalouden tulevaisuuteen. Näillä ratkaisuilla saattaa olla suurempi vaikutus Suomen maataloudelle kuin tulevilla muutoksilla EU:n yhteisessä maatalouspolitiikassa.

The aim of this research is to summarise and assess the public debate in Finland on the reform of the Common Agricultural Policy (CAP) after 2013 following the publication of the EU Commission's Communication entitled "The CAP towards 2020." This research analysed various statements from the debate on the future EU agricultural policy by stakeholders like governments, farmers' unions, food industry, scientists, environmental organisations and other non-governmental organisations. The most active stakeholders in the debate on the CAP after 2013 are the farmers' unions -- MTK and SLC. The support for the greening of Pillar 1 is unclear in Finland. The greening proposal is rejected by the farmers' unions. The worry is that more stringent cross compliance will lead to more bureaucracy and administrative burden which is against the simplification objective of the future CAP. The same worry is shared by the food industry and the Ministry of Agriculture. There is strong support to maintain the current two pillars structure of the CAP. MTK stated that Pillar 2 policies have a big influence on the balance of development in rural areas. MTK insists that some elements of coupled support should be maintained in order to uphold production in less favoured areas (LFA). In addition to coupled support, the future CAP should also include strong market mechanisms to balance the markets if necessary. The Finnish government focuses on the issue of equitable distribution of direct payments among EU member states and the need to sustain agricultural production in the entire EU. However, Finland may not be able to increase its direct payments through more equitable distribution of direct payments among the EU-27 member states. At the moment, Finland's per hectare direct payment is near the EU-27 average, whereby models for the future distribution of direct payments would not increase or decrease Finland's direct payments substantially. Environmental organizations and organizations promoting animal rights have also been active, but their concerns are focused on the general issues relating to agriculture rather than on the future CAP reform. The environmental organizations consider directing CAP payments also to recipients in rural areas other than farmers and CAP payments should be paid for ecosystem services and conservation of nature in rural areas. Animal rights organization such as Animalia would like to promote livestock production only in small farms with the assumption that the standard of animal welfare is higher in smaller farms. Stakeholders who are involved in rural policy have not been actively participating in the public debate on the CAP after 2013. Only one statement was sent by the stakeholders of rural policy to the EU Commission through the official consultation process. The EU Commission's communication did not suggest any major changes to the rural development policy and this may influence the inaction of the Finnish stakeholders. In the future CAP reform, the abolition of sugar quotas may have the largest impact on Finnish agriculture. This is because one of the major crops in Finland may not be cultivated anymore. Sugar beet may be the first crop which production would end after Finland's accession to the EU in 1995. After the implementation of the 2006 reform in the sugar sector, national support payments have ensured the continuation of sugar beet growing in Finland. Overall, the biggest challenges from the future CAP reform in Finland would likely be the structural changes in Pillar 2 support. Changes in the co-financing of LFA- and agri-environmental payments would have a major impact in Finnish agriculture. The right to continue the co-financed part of the LFA-support payments that cover the whole country is a major issue. Finally, the right to continue paying national support in southern Finland after 2013 will coincide with the implementation of the new CAP. The national support payments are critical in maintaining agriculture production in Finland in addition to the CAP payments because Finland is situated in the most northern part of the EU, where the production conditions are not as favourable as in the other parts of the EU.