Synteesiraportti: Suomen maataloustuotannon energiankulutus

Maataloustuotannossa tapahtuva energian kulutus vaikuttaa alkutuotannon kannattavuuteen ja elintarviketuotannon päästöihin. Suureksi osaksi tuontipolttoaineeseen perustuva maatalous on altis tuonnin häiriöille, mikä tekee kotimaisen ruoantuotannon energiankäytöstä myös huoltovarmuuskysymyksen. Maatalouden energiankäytön rakenteen ja sen muutosten, sekä taustalla vaikuttavien tekijöiden ja niiden keskinäisten riippuvuuksien tunteminen on keskeinen lähtökohta kaikissa tarkasteluissa, joissa alussa mainittuja vaikutuksia pyritään arvioimaan. Maatalouden (ml. kasvihuone- ja avomaan puutarhatuotanto) energian kulutus on tarkasteltuina vuosina 2010–2020 pysynyt noin 9TWh tasolla, mikä vastaa alle kolmea prosenttia Suomen kokonaisenergiankäytöstä. Energialähteistä sähkön osuus kulutuksesta em. tarkastelujaksolla on keskimäärin 18 %, nestemäisten polttoaineiden 36 % ja kiinteiden polttoaineiden 46 %. Tuotantosuuntien välillä eri energialähteiden käytön suhteissa on suuria eroja. Eniten energiaa on käytetty viljanviljelyssä, lypsykarjataloudessa ja kasvihuonetuotannossa. Energiakustannusten osuus tuotantokustannuksista on kasvanut erityisesti nestemäisten polttoaineiden hinnan nousun vuoksi. Nestemäisten polttoaineiden käyttö maataloudessa on kasvanut, vaikka maatilojen lukumäärä on laskenut voimakkaasti. Moottoripolttoaineiden ja viljankuivaukseen käytettävän polttoöljyn määrä on kasvanut. Lämmityspolttoöljyn käyttö on tarkastelukaudella pudonnut kolmannekseen. Osansa tässä kehityksessä on tuotannon rakenteen siirtymällä kotieläintaloudesta kasvintuotantoon. Yksi mahdollinen perustelu erityisesti moottoripolttoaineiden käytön kasvulle ovat tilojen koon kasvuun ja tilussuhteisiin liittyvä kuljetusten kasvu. Lämmityksessä on myös siirrytty kiinteiden polttoaineiden käyttöön. Maatalouden energiankulutuksen määrään vaikuttavia tekijöitä ovat ensisijaisesti peltoviljelytyöt ja viljan kuivaus. Toimenpiteitä, joilla kulutukseen voidaan vaikuttaa ovat siirtoajojen tehostaminen ja tarpeen vähentäminen, siirtyminen minimimuokkaukseen ja suorakylvöön hyödyntäen täsmäviljelyn teknologiaa, viljanpuinnin ja -kuivauksen optimointi energiankäytön suhteen, sähkökäyttöjen lisääminen työkoneisiin ja muihin prosesseihin sekä vaihtoehtoisten menetelmien nykyistä laajempi soveltaminen rehuviljan säilönnässä. Maatilojen ja niiden muodostamien energiayhteisöjen tuottamalla energialla voidaan osittain korvata tuontienergian tarvetta. Sekä aurinkosähköön että biokaasun tuotantoon on investoitu ja investoidaan voimakkaasti. Näiden energialähteiden osuus maatalouden kokonaisenergiankulutuksesta on kuitenkin toistaiseksi muutaman prosentin luokkaa, mutta paikallisesti ja pidemmällä aikavälillä niillä on merkitystä maatilojen energiahuollossa.