Hyötyä taseista : Ravinnetaseiden tulkinta ympäristön ja viljelyn hyödyksi

Abstract

Hyötyä taseista -hankkeessa tuotettiin typen peltotaseiden jakaumat Suomen yleisimmille viljelykasveille yhdistämällä kaikki saatavilla oleva ja systemaattisesti kerätty ravinnetasetieto peltoviljelystä. Jakaumien perusteella viljelykasvit luokiteltiin neljään eri ryhmään: (I) säilörehunurmi, (II) kaura, ohra ja tärkkelysperuna, (III) kevätvehnä ja sokerijuurikas ja (IV) kevätrypsi, syysvehnä ja ruis. Kahden ensimmäisen ryhmän mediaanitaseet olivat samansuuruiset (kivennäismailla 13–14 kg/ha käytettäessä vain väkilannoitetyppeä), mutta säilörehunurmella typpitaseet olivat huomattavasti suuremmat jakauman yläpäässä. Kasviryhmässä III mediaanitase oli vastaavasti 32 kg/ha ja ryhmässä IV kaikkein korkein, 56 kg/ha. Typpitaseet olivat lisäksi em. kasviryhmissä eloperäisillä mailla pienempiä kuin kivennäismailla. Kotieläinlantaa käytettäessä typpitaseet laskettuna liukoisen typen mukaan olivat hieman suurempia kasviryhmässä II kun taas ryhmissä III ja IV eroa ei ollut tai tase oli pienempi (säilörehunurmi). Kasviryhmien sisällä typpitaseen suuruuteen vaikutti eniten typpilannoituksen määrä. Matalimmat taseet saavutettiin, kun satotaso oli korkea ilman että oli käytetty ympäristökorvauksen enimmäislannoitusmääriä. Korkeita typpitaseita sen sijaan esiintyi, kun satotaso oli jäänyt odotettua pienemmäksi huolimatta typpilannoituksesta. Tasejakaumiin liitettiin ympäristöinformaatio potentiaalisesta vesistökuormituksesta, jota arvioitiin koeaineistojen ja mallintamisen avulla. Kasviryhmissä I ja II noin neljännes liukoisen typen taseista oli niin korkeita (ylittävät tason 60 ja 25 kg/ha), että niistä voi aiheutua keskimääräistä selvästi korkeampi typen huuhtoutumisriski. Kasviryhmässä III puolet typpitaseista ylitti riskirajan ja ryhmässä IV yli puolet. Typpitaseita tarkasteltiin myös laskemalla op-timaalisen typpilannoituksen määrää erilaisilla hintasuhteilla. Tulosten perusteella nitraattiasetus ei rajoita taloudellisesti optimaalista typpilannoitusta kevätviljoilla, mutta rajoittaa typpilannoitusta säilörehunurmen kohdalla. Ympäristökorvauksen enimmäislannoitusmäärät johtavat kevätviljoilla typpitaseisiin (16–45 kg/ha kivennäismailla), jotka ovat keskimääräistä korkeampia verrattuna em. peltolohkojen jakaumiin, mutta eivät johda peltolohkoilla havaittuihin suurimpiin typpitaseisiin. Verrattuna rajoittamattomaan taloudelliseen optimointiin, ympäristökorvaukseen sitoutuneilla maatiloilla kasvintuotannosta saatava vuotuinen katetuotto vähenee usein vain alle 10 €/ha vil-jeltäessä viljaa kivennäismailla, kun taas säilörehun tuotannossa vastaava vähenemä on lähes 50 €/ha. Tuloksia havainnollistettiin esittämällä alustavia kriteerejä typpitaseiden arviointiin ja joillekin kasveille ehdotettiin myös liukoisen typen taseiden viitearvoja mahdollista ravinnetaseohjausta varten. Ravinnetaseisiin perustuvan ohjauksen vahvuudeksi tunnistettiin satotason huomiointi, mikä voisi kannustaa peltojen perusparannuksiin.